Otteluennakko

Alajärvi – Vimpeli

Järviseudun-derby 1/4

Torstaina Kitron-stadionille saapuu voitosta voittoon purjehtiva Vimpelin Veto. Joukkue suorittaa kovalla tasolla tasaisesti illasta toiseen. Viimeisten kolmen ottelun juoksuero 68 – 13 kertoo kaiken oleellisen Vedon tämän hetken kunnosta. Vimpelin tehokkain kotiuttaja on ollut, sekä lyöjä- että kärkilyöntitilaston kolmossijoja hallussaan pitävä Henri Puputti  (5+34). Etenijätilastossa joukkueella on kolmoisjohto Sami Haapakosken pitäessä piikkipaikkaa 26 tuodulla. Kärkkäriprosenteissa joukkueen paras on ollut Mikko Kanala 78,12%.

Ankkurit on kerännyt viimeisestä kolmesta ottelustaan kolme pistettä Vedon yhdeksää vastaan. Ankkurien kone on yskähdellyt lukkariongelmien vuoksi. Tiistaina Raahessa oli nähtävissä jo valoa tunnelin päässä, kun Riku Rantanen pelasi avausottelunsa Ankkuri-paidassa. Tämä vapautti Aki Oravan oikealla pelipaikalleen. Hieman varamiehisenä Alajärvi kuitenkin Raahessakin oli, sillä Nestori Yli-Sissala oli ottelusta pois pääsykokeiden takia. Tilastoissa Ankkuri-paitaisia löytyy siten, että Sami Mikkolanaho on joukkueensa paras lyötyjen, Petrus Puputti tuotujen ja kärkilyöntien saldoissa. Petrus Puputilla on myös paras onnistumisprosentti.

Oman lisämausteensa koitokseen tuo Jere Saukon ensiesiintyminen Kitrolla uudessa joukkueessa. Lisäksi varma huhu kertoo, että Sämpy Kivimäellä ja Tuomas Tallbackalla on jokin selvittämätön vedonlyönti takavuosilta 🙂 Näistä asetelmista lähdetään kauden ensimmäiseen Järviseudun-derbyyn. Ottelu alkaa torstaina klo 18.00

Otteluisäntä

finnlamelli_200x70

  Seuraa heitä

Alajärvi

Petrus Puputti

Kari Kellokoski

Aki Orava

Vimpeli

Sami Haapakoski

Henri Puputti

Mikko Kanala

 Kauden avaus Alajärvi - Seinäjoki su 8.5. klo 17.00 Kitrolla! Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Kauden ensimmäinen Järviseudun jäsentenvälinen to klo 18  Kitrolla!
Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Luitko jo nämä?