ALAJÄRVI – JOENSUU 0-2 (1-6, 1-8)

Valtteri Kleemola oli kokoonpanosta sivussa, mutta Nestori Yli-Sissala pelasi kauden ensimmäisen pelinsä. Avausjaksolla Joensuun jokeri Juha Niemen lyönti oli kepissä neljän juoksun merkiksi. Toisella jaksolla tahti säilyi samana ja Joensuu marssi selvään voittoon.

I Jakso

Joensuu aloitti sisältä ja sai rakennettua kärjellään heti ajotilanteen. Ankkurien ulkokenttä pystyi kuitenkin torjumaan kotiutusyritykset. Alajärven aloitus oli vaatimattomampi eikä etenijää saatu kolmospesälle. Toisessa vuorossa Joensuun Juha Niemi paukautti merkistä pallon läpi kolmospesästä kahden juoksun arvoisesti. Lukemat 0-3 roikotti Henri Litmanen ja JoMa otti toisessa vuorossa tukevan otteen jaksovoitosta. Tasoittavalla kotijoukkue sai ensimmäiset ajolähdön, mutta kotiutusyritykset olivat varovaisia ja jäivät tuloksettomiksi. Kolmannen alussa vieraat laittoivat jälleen pesät täyteen ja Niemen raisulla kakkossaumavedolla tilanteeksi kirjattiin 0-4. Ankkurit ei saanut juoksutiliään auki, mutta Aleksi Rautiaisen ja Niemen lyöntien jälkeen taululla olivat lukemat 0-6. Viimeisessä vuorossa myös kotijoukkue sai juoksutilinsä auki, kun Rami Mäkinen kotiutti Mikael Penninkankaan.

II Jakso

Ankkurit sai hyvää painostusta päälle ensimmäisessä sisävuorossaan, mutta juoksuiksi asti painostus ei riittänyt. JoMa sai jaksoon lentävän lähdön, kun kärki laittoi pesät täyteen ja Juha Puhtimäki kiskaisi pallon takaa läpi tuloksella 1+2. Jatkoa seurasi Rautiaisen ja Pekkisen lyönneillä ja ensimmäisen vuoron jälkeen vieraat johtivat jo turvallisen tuntuisesti 5-0. Sama tahti jatkui toisessa vuoroparissa ja Joensuu kaunisteli lukemiksi jo 8-0. Jakson lopussa Antti Pukkinen löi tyhjään kenttään kunnarin. Tämän jälkeen ei enää tilastomerkintöjä nähty ja näin kaikki kolme pistettä matkasivat Joensuuhun.

 

 

Palkitut

I Nestori Yli-Sissala

II Manu Haukkala

Tilastot

Lehdistötilaisuus

 

Luitko jo nämä?