Päivä pesistä eli kauas on pitkä matka

Kertomus Alajärven Ankkurien Superpesisjoukkueesta ja siitä, mitä voi pitää sisällään yksi runkosarjan neljästätoista vieraspelireissusta. Hullun touhuksi voisi sivullinen tätä myös luonnehtia, mutta ehkäpä juuri se tästä niin hienoa tekeekin. Miksi kaikessa pitäisikään aina olla hirveästi järkeä?

Monenlaista säätöä

Kello on muutamaa minuuttia vaille kahdeksan torstaiaamuna. Lämpötila on hieman kymmen asteen paremmalla puolella, mutta taivas on paksun pilviverhon peitossa. Suurin osa Alajärven Ankkurien Superpesisjoukkueesta on jo saapunut legendaariselle Alajärven Urheiluhallille. Kitron-stadionin edustalla odottaa Esa Oksa Oy:n bussi, ja edessä on yksi kauden pisimmistä pelireissuista. Suuntana on Joensuu, ja Suomessahan itä-länsisuunnassa kulkeminen on melko hankalaa. Syy liikkumisen vaikeuteen ei kuitenkaan löydy pesäpallosta, vaikka Tahko Pihkala lajin alunperin maanpuolustusta tukemaan kehitettikin.

DSC_0007

Somessa on  mukava tappaa aikaa pitkillä reissuilla. Tyylinäytteen tästä antaa Viljo Sillanpää.

Keskellä viikkoa pelattavat ottelut aiheuttavat monenlaisia järjestelyjä työpaikoilla. Pesäpalloammattilaisia ei Suomessa  hirveästi ole, ja monella Ankkurienkin pelaajalla on erilaisia virityksiä menossa.

 

 

 

 

 

Arkipelien takia on pakko tehdä kaikki työt ikään kuin sisään. Yrittäjänä saan onneksi itse määrätä tahdin, kertoo Tuomas Tallbacka.

Pelaamisen takia voin olla töistä pois tarpeen mukaan. Palkkaa ei tosin poissaoloista makseta, virnuilee Sami Mikkolanaho.

Sakkokassa ei kartu

Osa pelaajista on vielä ulkona, sillä istumista on luvassa vähintäänkin riittävästi. Auton ulkopuolella ryhmä pelaajia veikkailee Aki Oravan johdolla siitä, saapuvatko kaikki joukkueen jäsenet ajoissa paikalle, vai saadaanko sakkokassaan täydennystä. Sisälläkin istuu muutamia pelaajia, ja aika monella on matkassa tyyny. Sillekin tulee varmasti vielä käyttöä. Pelivälineitä ja huoltojoukkojen arsenaalia on kannettu jo valmiiksi linja-auton säilytystiloihin matkustamon alle. Autoa kuljettaa totuttuun tapaan, kyyjärveläistynyt, ex-turkulainen, Markku Sinisalo. Mies joka ei ollut eläissään käynyt pesäpallo-ottelussa ennen kuin aloitti Ankkurien joukkueen pääkuljettajana toimimisen.

Tuppea ei tässä pelata, mutta suuntaus on sama kuin Suomen hiihtomaajoukkueessa. Kortinpelaajien määrä vähenee somen puristuksessa.

Tuppea ei tässä pelata, mutta suuntaus on sama kuin Suomen hiihtomaajoukkueessa. Kortinpelaajien määrä vähenee somen puristuksessa.

Aikaa kulutetaan korttia lyömällä

Kuljettaja ei ole vielä saanut edes käsijarrua pois päältä, kun korttipeli auton takaosassa on jo käynnistynyt. Korttihait on laskettavissa yhden käden sormin, mutta sitäkin sitkeämmistä sisseistä on kyse. Peli taukoaa vain pakon edessä eli pysähdysten ajaksi. Eikä kortin lätke lopu yölläkään.

1980-luvulla pitemmille pelireissuille lähdettiin Alajärveltäkin usein jo päivää aiemmin, mutta tiukka talous ei enää tällaista mahdollista. ”Hotellikuoleman” välttämiseksi Ankkurilauma pysähtyy melko usein.

 

 

 

DSC_0016

Viitasaarella ei ollut ihan terassikelit.

Tällä reissulla aamupalalle pysähdytään reilun sadan kilometrin ajelun jälkeen Viitasaarelle. Kahvi ja sämpylä löytävät tiensä useimmille tarjottimille. Kahvilassa natiivi tunnistaa pelinjohtaja Matti Iivarisen ja miehet käyvät lyhyen pesisaiheisen keskustelun.

Aamujäät Siilinjärvellä

Viitasaaren jälkeen suunta on kohti Savoa. Päivän käydessä puoleen aamujäät otellaan tällä kertaa Siilinjärvellä. Paikkana ei ole legendaarinen Manttu vaan Sahara. Valitettavasti lämpötila ei yllä kuin kaimansa yölämpötiloihin, jos niihinkään. Pesiskeskustelu viriää nopeasti kenttämestarin kanssa, ja hetkeä myöhemmin paikalle saapuu siilinjärveläinen pesismies Rauno Tuomainen, jonka kanssa Iivarisella riittää juttua pitkään.

 

Matti Iivarinen ja Rauno Tuomainen keskustelivat pitkään seuratyöstä Saharan laidalla.

Matti Iivarinen ja Rauno Tuomainen keskustelivat pitkään Saharan laidalla.

Järvimaisemassa Saharan isolla kentällä vuorossa on perinteinen futismatsi vanhat vs. nuoret. Voiton nappaa tällä kertaa vanhojen puoli lukemin 5-4. Voittomaali lähtee Juha-Matti Jaatisen jalasta. Jalkapallon jälkeen tehdään vielä lyöntiharjoitus. Aamujäät kestävät kokonaisuudessaan tunnin verran ja suihkun jälkeen suunnataan lounaalle. Tarjolla on chili con carnea ja riistakäristystä.

Kokka kohti Joensuuta

Ruokailun jälkeen auton nokka käännetään kohti Joensuuta, jonne matkaa on noin 140 km. Kahvipaussi vietetään Ylämyllyllä Joensuun kupeessa. Myös siellä joukkue osallistuu kansanterveystyön rahoittaminen K-18 pelialueella. Sumpit huitaistaan totutusti huiviin, ja jäljellä on enää viimeinen etappi. Markku Sinisalo parkkeeraa auton Joensuu Areenan pihaan klo 16.00. Tähän mennessä reissussa on siis oltu jo kahdeksisen tuntia ja päänäytelmä on vasta edessä.

DSC_0037

Nestori Yli-Sissala, Rami Mäkinen ja Joni Matintupa seuraavat Joensuun reissulla huoltajana toimineen Santeri Särkisen pelaamista

 

Pelaajat lähtevät vaihtamaan varusteita ja pitämään palaveria Areenan pukuhuoneeseen. Erikoista Joensuussa on se, että pukukopista on kentälle matkaa pari kolmesataa metriä. Ankkuriradio siirtyy virittelemään kalustoaan Mehtimäen kentälle. Kello 17 aikoihin joukkueet saapuvat alkuveryttelyyn. Hetken kuluttua ne poistuvat pukuhuoneisiin, ja palaavat areenalle piirun ennen kello 18. Ottelun surkuhupaisin hetki on tauko-ohjelman lisäksi Joni Matintuvalle tarjottu peliväline. Kohteliaat joensuulaiset ovat antamassa Matintuvalle pallon muistoksi ensimmäisestä lyödystä Superpesisjuoksusta. Ankkurien lukkari ei palloa itselleen huoli.

Uuteen päivään

Pelin jälkeen Joensuun pimenevässä illassa joukkue vetää loppuverryttelyn yleisurheilukentällä. Nopean suihkun jälkeen edessä on vielä ruokailu kaupungin ulkopuolella. Muutamaa minuuttia ennen iltakymmentä bussi startataan ja paluumatka alkaa.

Tien varresta silmiin osuu kyltti Viihdekeskus Hojo hojo. Samalla hetkellä aivot loihtivat tajuntaan Simpauttajan ja Heikki Turusen. Bussin radio tuuttaa vain vanhoja listahittejä, ja herää epäilys, että kyseessä on jokin rajantakainen kanava. Eurythmicsin perään aalloille hyppää Modern Talking kappaleellaan You’re my heart. You’re my soul. Falsettilaulu toimii aina! Kun samaan aikaan auton takaosastolta korviin kantautuu vaimea kortinpelaamisen äänimaisema, on hyvä ummistaa silmät.

Alajärveä kohti ajettaessa pysähdykset on karsittu minimiin. Autosta noustaan vain kerran; jälleen Viitasaarella. Kitron tuntumaan auto kaartaa perjantain puolella, aamuyöllä, klo 03.00. Matka on kestänyt kaiken kaikkiaan 19 tuntia ja se tuntuu myös jäsenissä. Osalla kyytiläisistä on edessä normaali työpäivä ja unet jäävät vähiin, vaikka autossa suurin osa porukasta onkin unta tavoitellut. Illalla on ohjelmassa joukkueharjoitukset, ja seuraava ottelukin kolkuttelee jo ovelle. Alajärvi kohtaa sunnuntaina Kiteen kotikentällään Kitrolla. Mutta se onkin jo toinen kertomus. Hieno laji ja hienoja miehiä!

[layerslider id=”34″]