Komea paluu voittojen tielle!

Ankkurit oli pessyt kasvosa täydelliseti viime viikkoisen Joensuun reissun jälkeen. Kari Kellokosken paluu (1+3/4) siivitti Ankkurilauman sisäpelin hurjaan lentoon. Sinikeltaiset loivat 23 kolmostilannetta ja ottivat komealla esityksellä arvokkaakin arvokkaammat kolme sarjapistettä.

I jakso

Arkipeliin komea, yli 2300 hengen yleisö, sai nähdäkseen raisua lyöntipeliä hyvässä lyöntikelissä. Alajärvi voitti hutunkeiton ja valitsi aloittavan sisävuoron. Se olikin oiva valinta, sillä 1-2-tilanteessa Kari Kellokoski kumuroi pallon kakkospuolelta peltiaitaan kolmen juoksun arvoisesti.

Kari Kellokoski kunnaroi heti avausvuorossa. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Jatkoa seurasi heti seuraavassa vuorossa, kun Sami Mikkolanaho iski kahdella eri lyönnillä kaksi tikkiä ja Sasu Iivarinen yhden. Koskenkorva ei enää toipunut ja jakson loppulukemat 7-1 kaunisteli Janne Kivipelto Kellokosken tuodessa. Jere Saukko toi avausjaksolla kaksi juoksua ja kasvatti tuotujen juoksujen määrän jo yli 30. Ankkurien ulkopeli oli kautta linjan hyvää eikä Koskenkorvan tilanteiden rakentelu toiminut.

 

 

Voittojuoksu lähti Aki Oravan mailasta. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Voittojuoksu lähti Aki Oravan mailasta. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

 

II jakso

Toiselle jaksolle vierailija KoU vaihtoi hieman sisäpelitaktiikkaa. Joukkue alkoi käyttää pomppua ja varsinkin Antti Pukkisen toimesta tilannetta syntyi kovalla prosentilla. Jokeri Jere Dahlström kiitti vaihtajia lyömällä heti avausvuorossa jakson avausjuoksun. Ja kun pää oli saatu auki Dahlsröm kumautti samalla lyöntivuorolla pallon vielä takaa keskeltä läpi kahden juoksun arvoisesti. Ankkurit ei tästä hätkähtänyt vaan laittoi lyöntivaihteen silmään. Mikkolanahon, Iivarisen ja Kivipellon siivuilla kotijoukkue tuli tasoihin heti ensimmäisessä vuorossa. Tällä lyödyllä Mikkiskin siirtyi 50 kerhoon.

Seuraava juoksu nähtiin vasta kolmannessa vuorossa, kun Koskenkorvan Tuomas Tallbacka siirsi vierailijat johtoon. Ankkurit kuitenkin teki väkisin tilannetta ja Kari Kellokosken tasoitettua jakson kolmannen tasoittavalla siirtyi ratkaisu viimeiseen vuoropariin. KoU ei saanut lisäjuoksuja, mutta Ankkurit ruuvasi Petrus Puputin ja Jere Saukon toimesta etutilanteen. Sitä tuli purkamaan Aki Orava, joka ensin vaihtoi takapesät täyteen ja iski sen jälkeen Puputin kotiin merkkaamattomalla. Näin Ankkurit kairasi arvokkaan kolmen pisteen voiton.

Seuraava kotiottelu on sunnuntaina 26.7. klo 17.00 Kankaanpään Mailaa vastaan.

Palkitut
I Aki Orava
II Kari Kellokoski

Tilastot (www.pesislive.fi)

Kuvagallerian kuvat: K-Media/Jukka Ketonen

[layerslider id=”17″]

Lehdistötilaisuus

Otteluvideo