Julkaistu: 27.1.2015

Sidney Crosby, Xavi, Steven Gerrard, Jonathan Toews, Lance Armstrong…mutta mitä ihmettä, samaan listaan voidaan lisätä myös sellaiset nimet kuin Jani Komulainen ja Janne Mäkelä. Ja itsenikin voin samaan seuraan liittää. Mistä on kyse?

He kaikki kantavat (tai ovat kantaneet) kuvainnollisesti C-kirjainta rinnassaan. He ovat joukkueensa kapteeneja.

Tämänkertaisessa blogissa tarkastelen kapteenin roolia omasta näkökulmastani. Kapteeneja on niin monta kuin on joukkueita ja yhtä monta tyyliä ja tapaa hoitaa kapteenin roolia.

Rapakon takana kapteenit ovat yleensä joukkueensa suurimpia tähtiä. Euroopan jalkapallosarjoissa kapteeni on yleensä kokenut sekä vähintäänkin joukkueen runkopelaaja. Suomessa ollaan perinteisesti arvostettu esimerkin voimaa ja raakaa työntekoa. Ilman muuta poikkeuksia on joka paikassa, ja varmasti vaikuttavia tekijöitä on paljon muitakin.

Pesäpallossa kapteeni on joko joukkueen jäsenten tai valmennusjohdon valitsema. Oli kumpi tahansa perusteena, se on aina yhtä suuri kunnia ja kertoo siitä, että sinua arvostetaan erittäin paljon joukkueessa. Kapteeni on roolina haastava. Minä koen sen siten, että siihen kasvaa samalla tavalla kuin esimerkiksi vanhemman rooliin, oman työnsä osaajaksi tai ihan mihin tahansa. Harva on valmis vastuuseen heti.

Minulla alkaa nyt juhlavuosi, eli 10. kausi superpesiksessä. Olen saanut kunnian toimia legendaarisen Alajärven Ankkureiden kapteenina viime kesänä ja sama kunnia minulle on myös suotu nyt ainakin talvikauden ajaksi. Ensimmäinen vuosi meni opetellessa. Toisena vuotena toivottavasti osaan jo ottaa pikkuisen rennommin ja olla kapteeni enemmän oman persoonani kautta. Jokaiseen rasahdukseen ei tarvitse reagoida.

Minä kapteenina

Minä pyrin olemaan kapteenina sellainen, joka antaa viimeisenä periksi ja kenen usko loppuu viimeisenä (eikä edes silloin). Olen paljon äänessä kun puhutaan harjoittelusta, pelin kehittämisestä, seuran kehittämisestä (ehkä liikaakin), harjoituksissa, yhteistyökumppaneiden kanssa. Kentällä pyrin rauhoittamaan joukkuetta silloin kun mopo on lähteä käsistä ja herättämään silloin kun mopo ei meinaa tulla edes käsiin saakka ja rohkaista silloin kun tapellaan voitosta viimeisessä vuoroparissa. Haluan näyttää kun onnistun, mutta epäonnistumisen jälkeen minulla ei ole tarvetta piiloutua. Vimpelissä finaaleissa huonosti pelanneena mikään ei tunnu enää miltään (ei kyllä tuntunut hirveästi silloinkaan). Voin jo sanoa, että kaikki on varmaan jo kuultu ja nähty. Omille joukkuekavereilleni haluan olla sellainen kapteeni, kenelle voi koska tahansa tulla kertomaan mitä tahansa. Olen aina tukemassa, rohkaisemassa, neuvomassa jne. Haluan myös vaatia seuralta joukkueelle asioita, mitä milloinkin tarvitaan tai mitä pitää muuttaa.

 Nämä kaikki ovat asioita, miten minä itseni ja oman tekemiseni koen. Aivan toinen juttu sitten on näkeekö joukkue minut ja minun höpötykset samalla tavalla. Muistan kun vuosikymmen takaperin Erno yritti tohkeissaan nuorille tähtipelaajille (taisi olla minä ja Perttu) jotain viisautta jakaa. Me vain pyörittelimme silmiämme ja mietimme, että mitähän toi papparainen selittää. Kyllä me tiedetään. Niin vaan se Ernon sanoma on tullut todeksi ja paikkansa pitäväksi. Varmaan minä olen tällä hetkellä se Erno nuorille….

Muisteloita vuosien varrelta (saattaa sisältää kullattuja muistoja)

Omalle pesäpallouralleni on mahtunut jo aika monta kapteenia ja viime kaudella kunnian saaneena muistelin entisiä kapteenejani, minkälaisia he olivat ja mitkä olivat heidän vahvuuksiaan. Sen muistin heti, että kaikki olivat persoonansa näköisiä kapteeneja. Seuraavaksi pieni muistelu minkälaisina kapteenina heidät koin ja miten heidät nyt muistan ja minkälaisen ominaisuuden heistä mukaani haluaisin.

 

Kapteenit

Ensimmäinen aikuisjoukkueeni kapteeni oli Vaasan Mailan Esa Vanhanen. Minä olin silloin 16-vuotias pelurin alku ja Esa oli superpesistäkin pelannut punttihirmu-koppari. Esa oli aina hyvällä tuulella ja nauroi paljon, silloin kun Esa suuttui, muut kuunteli. Esa opetti myös vaasalaisia faktoja elämästä.

Toinen muistikuvani kapteeneista on Ankkureista. Parhaiten on jäänyt mieleeni ikätoveri Kyllösen Jyri, joka toimi a-pojissa useita vuosia kapteenina. Jyri vaati itseltään ja muilta paljon ja uskalsi sanoa, mikäli oli jotain mieltä asiasta ja aika usein Jyri oli. Tämä oli pelkästään positiivinen asia, vaikka sen ehkä ymmärsinkin vähän myöhemmällä iällä paremmin. Jyri teki asiat hyvin, ja vaati sitä myös muilta ja se kehitti kaikkia.

Vimpelin ensimmäisenä vuotena kapteenina toimi Jaatisen Miika. Kapteenina Miika huokui ympärilleen rauhallisuutta ja se tarttui nuoriin miehiin. Miika ei tehnyt itsestään numeroa.

Toisena kapteenina oli Rantatorikan Timo. Timo oli armottoman kovan kokemuksensa myötä arvostettu pelaaja. Junnu ei ollut äänessä kauhean paljon, mutta silloin kun Timo puhui, sieltä tuli tiukkaa pelillistä asiaa.

Joensuuhun ja Ouluun siirtyessäni kapteenina toimi Hylkilän Markku. Hylsy on armottomin ja määrätietoisin pelaaja kenet tiedän. Hän pisti aina itsensä likoon 110% ja jätti kaiken kentälle mitä häneltä löytyi. Meni vaikka meren pohjaan hakemaan palloa, jos tarvitsi. Elää ja hengittää pesistä. EI valitellut kipuja ja kolotuksia vaan otti Buranaa ja teki kaikkensa että voitetaan.

Sotkamossa kapteenin viittaa kantoi Komulaisen Jani. Jani oli aina valmis ottamaan ratkaisijan viittaa itselleen kun oli tiukka paikka. Ei koskaan piiloutunut kenenkään selän taakse. Jani oli myös erinomainen linkki joukkueen ja seurajohdon välillä. Ei antanut sielläkään tuumaakaan periksi.

Eli tiivistettynä ominaisuudet mitä heissä arvostin (kaikilla oli monia, yhden valitsin) ja olen pyrkinyt itsessäni kehittämään.

1. Esa Vanhaselta huumorin ja positiivisen energian jakamisen

2. Jyri Kyllöseltä vaatimustason muita kohtaan ja epäkohtiin puuttumisen

3. Miika Jaatiselta rauhoittavan vaikutuksen tiukassa paikassa

4. Timo Rantatorikalta pelillisiin asioihin vaikuttamisen ja kokemuksen jakamisen

5. Hylkilän Markulta itsensä likoon laittamisen ja esimerkin näyttämisen treeneissä ja peleissä

6. Komulaisen Janilta ratkaisuhetkillä esiin astumisen ja vastuun kantamisen, sekä seurajohdon koville laittamisen. Ja tietenkin hutunkeittotaidon.

 

Tulevaisuus näyttää miten olen onnistunut/onnistun näiden hienojen herrojen ominaisuuksien kopioinnissa.

 

T: C

 

P.S. Pienenä nyanssina tahdon nostaa esille seikan, että meidän A-poikien kultajoukkueesta vuodelta 2004 , toimii tällä hetkellä neljässä eri joukkueessa kapteenina. Minä, Anssi Lammila, Henri Pulkkinen ja uutena tulokkaana Hautalan Perttu. Ja Jyri on myös toiminut kapteenina. Sattumaa tai ei, mutta kertoo meidän silloisesta joukkueesta varmaan jotakin. Kuka sitten tietää mitä se kertoo…