Kankaanpää – Alajärvi 2-0 (1-0, 2-1)

Ankkurifanit joutuivat pettymään Kankaanpäässä.
Ennakkoasetelmat eivät luvanneet mitään huikeaa pesisnäytöstä, eikä sitä Kankaanpäässä nähtykään. Ensimmäisellä jaksolla Ankkurit sai yhden kolmostilanteen ja kotijoukkue kolme. Isännät saivat tehdyksi yhden juoksun, kun Petri Kulmala kumuroi vastustamattomasti Henri Pulkkisen kotiin. Toisellakaan jaksolla ei tilanteilla mässäilty. Molemmat joukkueet saivat neljä kertaa ukon luukkuun. Ankkurien ainokaisen chippasi Sami Mikkolanaho Jere Saukon kiitäessä tuulispäänä kotiin. Kankaanpään juoksut iskivät ensimmäisessä vuorossa Ville-Veikko Olli ja kolmannessa Roope Reinikka.
Ottelu osoittautui merkityksettömäksi, kun sekä Jyväskylä että Kouvola voittivat ottelunsa. Samaan hengenvetoon lisätään vielä Hyvinkään tappio ja näin Ankkurien lopullinen sijoitus runkosarjassa on kuudes. Neljännesvälierät starttaavat jo tiistaina ja silloin Alajärvi matkaa Sotkamoon Jymyn vieraaksi. Myös kotijoukkueen matsit jatkuvat karsintasarjalla Koskenkorvaa vastaan.
– Oli kesän huonoin peliesitys varsinkin sisällä. Ulkona peli oli ihan ok. Harmittaa senkin takia, että Alajärveltä oli paljon väkeä paikalla ja peliesitys oli tällainen, sanaili pj. Matti Iivarinen.
– Suoraan sanottuna hävettää niin saamaton esitys oli. Ei tätä auta jäädä märehtimään. Pelit jatkuvat jo tiistaina, aprikoi Janne Kivipelto.
Palkitut:
I Janne Kivipelto
II Juha-Matti Jaatinen
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]












