Perinteinen, arvostettu, himoittu ja kiihkeä!

Mikäs se tuommoinen on? No kysessä on tietenkin Peltsin-pytty. Alajärven Ankkurien pesismiehistön tavoiteltu jäsentenvälinen mestaruus ratkotaan tulevana viikonloppuna.  Tälläkin kaudella kilpailun runkosarjaa on käyty jo pitkään ja pisteitä on ollut jaossa runsaasti. Perjantai-iltana kirjataan runkosarjaan kuuluvat loikkatestit Kuortaneella. Lauantain aamu- ja iltapäivän aikana mitataan lajitaitoja sekä raakaa voimaa. Finaalit käydään lauantai-iltana ja mestari on selvillä ennen iltauutisia.

Ennen viikonloppun huipennusta kärkisijoja pitävät hallussaan Kari Kellokoski,  Sami Mikkolanaho ja Sasu Iivarinen. Kärkikolmikko on kymmenen pisteen sisällä eili tilanne on todella tasainen. Viime vuonna fysiikkaa ja lajitaitoja monipuolisesti mittaavan kilpailun tavoitellun voiton itselleen nappasi Juha-Matti ”Jade” Jaatinen. Jade on tämänkin vuoden kilpailussa hienosti mukana vaanien heti kärkikolmikon takana sijalla neljä. Kuuden parhaan joukkoon mahtuvat vielä Viljo Sillanpää ja Aki Orava.

Näistä jännittävistä asetelmista lähdetään ratkomaan tämän vuoden mestaria. Pysy kuulolla – viikonloppuna luvassa raporttia asian tiimoilta.

Parhaalla iskuetäisyydellä Peltsin-pytystä ennen viikonlopun ratkaisuvaiheita ovat Sami Mikkolanaho, Sasu Iivarinen ja Kari Kellokoski. Kuvat: K-Media/Jukka Ketonen.

Parhaalla iskuetäisyydellä Peltsin-pytystä ennen viikonlopun ratkaisuvaiheita ovat Sami Mikkolanaho, Sasu Iivarinen ja Kari Kellokoski. Kuvat: K-Media/Jukka Ketonen.

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö