Otteluennakko
Alajärvi – Sotkamo
Sotkamon Jymy on aloittanut kuluvan kauden totuttuun tyyliin. Kolmesta viimeistestä ottelusta on kasassa kolme voittoa ja seitsemän pistettä. Sarjataulukossa joukkue on viidentenä, mutta sillä on 1-2 ottelua vähemmän pelattuna kuin edellä olevilla. Jymy äärimmäisen nopeat etenijät Niilo Piiponniemi ja Niko Korhonen ovat jokaisen vaihtolyöjän unelma. Sotkamo tekeekin tilannetta tasaisen varmasti. Aivan ongelmatonta ei toki ole kainuulaistenkaan meno ollut.Loukkaantunneen Antti Hartikaisen jättämää aukkoa sisä- ja ulkopelissä on vaikea paikata. Immo Rautiainen on siirretty numerolle kolme ja ulkopelissä kakkopolttajana on häärinyt kovakätinen Niko Korhonen. Kotipesän kunnossa pitää totutusti Toni Kohonen ja kotiutusvastuu lepää jokeri Roope Korhosen harteilla. Jokeriosastolta löytyy myös toinen kova mailamies Jani Komulainen. Pelinjohdostakin löytyy tuttu mies. Mikko Kuosmanen on palannut viuhkan varteen eli paketti on kaikin puolin jäätävän kova. Tähtäin Jymyllä on syksyssä eikä kesän mahdolliset tasonheittelyt joukkuetta hetkauta.
Ankkurien alkukausi on ollut tuskien taivalta. Kevään vaatimattomien peliesistysten jälkeen alkoi pelissä näkyä avautumisen merkkejä. Valitettavasti hyvän kierteen katkaisi huonompi eli loukkaantumiskierre. Ensin katkesi lukkari Janne Kivipellon akillesjänne, ja heti perään pyöräytti korvaaksi nostettu Joni Matintupa nilkkansa. Kiteetä vastaan lukkarina toimi Henri Heikkinen, joka pelaa normaalisti kopparina. Kolmesta viimeisestä ottelusta on saldona vain kaksi pinnaa Jyväskylältä. Sekä Joensuu että Kitee kepittivät Alajärven. Lukkariongelmista johtuen kotiutustehot pitää joukkueen saada kovalle tasolle, muutoin on hankalaa. Joukkueen kärki on tehnyt tilannetta kelpo määrän. Yksi alkukauden suurimpia Ankkuri-onnistujia löytyykin numerolta yksi ja hän on tietenkin Petrus Puputti.
Otteluisäntä:

Seuraa heitä
Alajärvi
Petrus Puputti
Aki Orava
Sasu Iivarinen
Sotkamo
Niilo Piiponniemi
Toni Kohonen
Roope Korhonen

Alajärvi – Sotkamo torstaina klo 18.00 Kitrolla!
Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.
Luitko jo nämä?
Maaliskuun pelit Alajärven Pallohallilla
Kesän tosipelit lähenee, mutta sitä odotellessa on hyvä lähteä seuramaan Ankkurijoukkueiden [...]
Helmikuun pelit Alajärven Pallohallilla!
Tammikuun aikana pelattiin useita Ankkurijoukkueiden otteluita Alajärven Pallohallilla. Helmikuussa pelejä on [...]
Kunnariketun pesisliikkari alkaa!
Suosittu kunnariketun pesisliikkari alkaa keskiviikkona 5.2.2025 Hoiskon koululla. Keskiviikon ensimmäinen [...]