Otteluennakot:

Kouvola – Alajärvi (pelataan Varkaudessa)

Koskenkorva – Alajärvi

Alajärvi – Joensuu

 

Kolmen ottelun viikko käsillä

Pistejahti on jälleen armotonta, kun runkosarja on kääntymässä lopuilleen. Alajärven Ankkurit tarvitsee pisteitä välttääkseen putoamisen ja kaikki tämän viikon vastustajat tarvitsevat myös pisteitä kohentaakseen asemiaan sarjataulukossa. Kouvola ja Koskenkorva jahtaavat runkosarjan nelospaikkaa ja kotietua. Kovaan lentoon noussut Joensuu ajaa takaa Sotkamoa tähtäimessään kakkostila.

Ankkurit jatkaa pistejahtiaan kuluvalla viikolla siis kolmen ottelun merkeissä. Ensimmäinen vastus on tiistaina Kouvolan Pallonlyöjät. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Varkaudessa. Syynä tähän on Kämärin kentän upouusi hiekkatekonurmi. Huhut kertovat, että Puurtilan Kisapoikien uusittu kenttä on vielä hyvin pehmeä, mutta aika näyttää onko näin. Alajärvi ja Kouvola kohtasivat kevätkierroksella Kitrolla ja silloin Kouvola vei vähäjuoksuisen ottelun suoraan 2-0. Molemmilla joukkueilla on tuon ottelun jälkeen loukkaantunut lukkari. Sekä Janne Kivipellolta, että Toni Laaksolta katkesi akillesjänne. Alajärven lukkariruletti on pyörinyt vinhasti ja neljä eri pelaajaa on toiminut lukkarina. Kouvolan lukkarivastuun on ottanut Janne Eskelinen ja joukkue taistelee tiukasti runkosarjan neljännestä sijasta. Ossi Meriläinen on odotetusti ollut joukkueensa tehokkain kotiuttaja 49 lyödyllä. Ankkurien Sami Mikkolanaholla kotiutuksia on kasassa 41. Tuotujen kärkinimet ovat Tommi Mäentausta (40) ja Petrus Puputti (29). Kärkilyönneissä keulapaikalla ovat Anssi Lammila (123) ja Puputti (108).

Joni Rytkönen nähtiin vielä toukokuussa lautasen ääressä Kitrolla. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Joni Rytkönen nähtiin vielä toukokuussa lautasen ääressä Kitrolla. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

 

Perjantai-illan viihdykettä nähdään sitten Koskenkorvalla, kun Ankkurit matkaa KoU:n vieraaksi. Viime kaudella loukkaantumisten kiusaama kotijoukkue lähti tähän kauteen vahvistuneella joukkueella. Antti Kuusiston ja Veli-Pekka Yli-Hirvelän paluu olivat tärkeitä palasia Henri Itävalon kuntoutumisen ohella. Keväällä Koskenkorvan ”kummisetä” Antti Alho lupasi istuttaa kentälle koivua, jos menestystä ei tule. Taimikaupoille ei ole tarvinnut käydä, sillä KoU on sarjassa seitsemäntenä, mutta omaa hyvät mahdollisuudet runkosarjan nelospaikalle. Kuusisto on ollut jalkavaivan takia sivussa muutaman ottelun, mutta Jouni Koskelan sormivamma on selätetty ja mies on palannut rosteriin. Koskenkorvat tehonimet ovat kirjoitushetkellä 18.7. seuraavat: lyödyt: Jere Dahlström (74), tuodut: Veli-Pekka Yli-Hirvelä (39), kärkilyönnit: Juuso Myllyniemi (115).

Petrus Puputti ja Juuso Myllyniemi kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Alajärvellä. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Petrus Puputti ja Juuso Myllyniemi kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Alajärvellä. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Viikon päättää sunnuntain kotiottelu Joensuun Mailaa vastaan. Joukkueet kohtasivat viileässä toukokuun illassa Mehtimäellä. Joensuu onnistui voittamaan tiukan ottelun Juha Niemen johdolla. Joensuulaisten kankeasti käynnistynyt kausi lähti uuteen lentoon, kun joukkue siirsi Aleksi Rautiaisen jokeripaidasta takaisin tutulle ulkopelipaikalle kakkospuolelle. Tämän jälkeen JoMa on ollut lähes pysäyttämätön ja noussut pahoistakin paikoista otteluvoittoihin. Hyvänä esimerkkinä ottelu JymyJusseja vastaan. Joukkueen itseluottamus on siis tapissa ja se tietää vaikeuksia vastustajille. Juha Niemi on luonnollisesti JoMa:n paras kotiuttaja 71 lyödyllä juoksulla. Tuomas Jussila on kiertänyt ahkerimmin kenttää tuoden 30 juoksua. Kärkilyönneissä piikkipaikkaa pitää Lauri Kivinen 99 pisteellä ja niskaan hengittävät Jussila sekä Timo Kallio. Kaikki kolme ylittävät 100 kärkilyöntipisteen rajan tällä viikolla. Taistelu sarjapisteistä alkaa Kitron-stadionilla su 24.7. klo 17.00.

Rami Mäkiseltä valmiina lyöntivuoroon. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Rami Mäkinen valmiina lyöntivuoroon. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

 

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö