Alajärvi – Vimpeli 0-1 (2-2, 0-6)

Ankkurit taisteli hienosti hallitsevaa Suomen mestaria vastaan aina toisen jakson viimeiseen vuoroon asti, jossa Veto sai hurmoksen päälle ja meni menojaan. Ankkurien parhaimmistoa oli erinomaisen kärkipelin (88%) pelannut Niko J. Korhonen.

I JAKSO

Ankkurit lähti SM-halli-avaukseen hieman yllättävällä kokoonpanolla. Lukkarina hääri Riku Niemi ja ulkokentällä Kari Kellokoski oli siirtynyt 3-vahdin tontille Niko J. Korhosen pelatessa siepparina.

Alajärvi aloitti ottelun pirteästi, kun kärkenä pelannut Korhonen löi itsensä suoraan kakkoselle. Kärki täytti pesät ja Sami Mikkolanaho iski Niemen kotiin. Juha Katajisto kotiutti jatkotilanteessa Aki Oravan siirtäen Ankkurit 2-0 johtoon. Vedon ensimmäinen sisävuoro meni vielä tunnustellessa.

Toisen vuoroparin alkuun Korhonen toisti temppunsa ja iski itsensä jälleen suoraan kakkoselle. Juoksuja ei Ankkureille kuitenkaan toisella yrityksellä tullut. Veto sai sisäpeliänsä jjenkaan ja kavensi tilanteen 2-1 vapaataivaljuoksulla.

Ote siirtyi jakson lopulla hienokseltaan Vedolla Ankkurien sisäpelin yskähdellessä. Kolmannessa vuorossa Vimpeli laittoi kärjellään heti palottoman ajon päälle, mutta Alajärven ulkokenttä pystyi torjumaan kaikki kolme yritystä.

Ankkurien neljäskin oli tulokseton ja Vimpeli tuli viimeisen tasoittavalle juoksun takaa-ajossa. Se tasoittikin jakson vapaataipaleen turvin ja loppuluvuiksi jäivät 2-2.

 

II JAKSO

Toisen jakson aloitti sisältä Vimpeli. Se rakensi välittömästi yhden palon ajolähdön kärjellään, josta Matias Rinta-aho löi Mikko Kanalan kotipesän turvaan. Alajärvi teki toiselle jaksolle muutoksia, kun Rami Mäkinen antoi jokeripaidan Kari Kellokoskelle siirtyen itse kolmosvahdiksi. Lukkariksi tuli Henri Heikkinen Riku Niemen siirryttyä 2-koppariksi. Joukkueen ensimmäinen lyöntivuoro tuotti yhden tuloksettomaksi jääneen kotiutusyrityksen.

Vedon kärki oli toisessa vuorossa jälleen asialla kattaen pöydän kotiuttajia varten. Ankkurien ulkokenttä puolusti kuitenkin tiukasti eikä lisäjuoksuja syntynyt. Toisen tasoittavalla Korhonen iski itsensä ottelussa kolmannen kerran suoraan kakkospesälle. Tilanteen tekeminen oli Ankkureilla kuitenkin tuskaista ja takapalot söivät sisäpeliä.

Kolmannessa vuorossa Veto kaivoi esiin kärkensä, joka rakensi jälleen tilanteen josta Arttu Ruuska kotiutti Sami Haapakosken. Alajärven sisäpeli oli edellee nihkeää eikä tilannetta saatu rakennettua.

Viimeissä vuorossa Veto sai kotiutukset jengoilleen ja  kasvatti johtoaan neljällä juoksulla. Ankkurit ei kyennyt tähän enää vastaamaan ja ottelu hallitsevalle mestarillle lukemin 0-1 (2-2, 0 -6 )

 

Tilastot

 

 

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö