Sami Mikkolanaho jatkaa Ankkureissa seuraavat kolme kautta!
Lyöjäjokeri Sami Mikkolanaho ja Alajärven Ankkurit ovat solmineet kaksivuotisen jatkopaperin, joka kattaa tulevan kesän lisäksi kaudet 2018 ja 2019.
Jatkosopimuksen tekeminen oli sekä minun että seuran yhteinen intressi. Erityiskiitos täytyy antaa vielä omalle työnantajalle. Finnlamelli Oy on mahdollistanut huippu-urheilun ja työnteon yhdistämisen jo vuosien ajan.
Harjoituskaudella treenaamista muutettiin paljon ja se on sopinut hyvin minulle ja muillekin. Into on kova ja kohta on mahdollisuus päästä näyttämään talven aikana tehdyn työn tuloksia pelikentille, Mikkolanaho päätti.
Sami on joukkueen kapteeni ja Ankkureiden oma kasvatti. Hän on ankkurilaisuuden ruumiillistuma, joka osallistuu innokkaasti esimerkiksi juniorityöhön.
Hän on myös viimeisin Itä-Länsi-ottelussa pelannut Ankkurien pelaaja vuosiiin. Samin ja Aki Oravan kauteen 2019 ulottuvat sopimukset ovat hyvä lähtölaukaus joukkueen rakentamiseen, kertoi Ankkurien pesäpallojaoston puheenjohtaja Taavi Kivipelto
Luitko jo nämä?
Ankkurien B-pojat valmiina pudotuspeleihin
Poikien Superpesisjoukkue aloittaa maanantaina puolivälierät Sotkamoa vastaan hiukassa. Suomensarjajoukkueen taival lohkovälierissä [...]
Veto vei paikalliskamppailun nimiinsä Saltex Areenalla jaksoin 0-2 (1-4, 1-7)
Alajärven Ankkurit ja Vimpelin Veto kamppailivat kauden viimeisessä Järviseudun paikallisottelussa Saltex [...]
Naisten Ykköspesis: Ankkurit jyräsi Viinijärven 2-0
Runkosarjan viimeinen kotiottelu Saltex-Areenalla pelattiin sunnuntaina. Vastustajaksi oli saapunut perinteikäs naispesis-seura [...]