Alajärvi – Sotkamo 0-2 (0-4, 4-9)

Sotkamon Jymy tyylitteli täydet sarjapisteet Kitron lämpimässä kevätillassa. Tällä kertaa kokoonpanosta puuttui Juha Katajisto, kun taas Niko J. Korhonen oli pelaavassa kokoonpanossa. Ankkurien sisäpelin suurimmat onnistujat löytyivät kärkinelikosta. Ulkona Ville Väliaho lukkaroi jälleen mainiosti.

Sasu Iivarisen ruuti oli kuivaa myös Sotkamoa vastaan. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

I JAKSO

Alajärvi aloitti sisävuorolla, mutta etenijää ei saatu kolmospesälle asti. Ankkurien lukkari Ville Väliaho aloitti ottelun ulkona terävästi ja otti heti avausvuorossa kaksi kärpästä. Niistä huolimatta Sotkamo sai miehen luukkuun ja Kalle-Tapio Huusko iski merkkaamattomalla kotiin Niilo Piiponniemen.

Toisessa vuorossa Ankkurit rakensi Aki Oravan johdolla yhden palon ajontilanteen, mutta kotiutukset jäivät piippuun. Jymy teki kärjestään palottoman ajon, josta Toni Kohonen iski pallon väliin ja tilanteeksi 2-0. Alajärven lukkari Ville Väliaho esti vaikeilla syötöillään lisäjuoksujen synnyn.

Kolmannessa vuorossa Ankkurit rakensi jälleen kärjestä palottoman ajon. Kolme kotiutusyritystä eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, vaan Jymyn polttolinja hoiteli tilanteet. Jymy aloitti vuoron tehokkaasti, kun Niilo Piiponniemen lyönti sirvahti juoksun arvoisesti. Jatkoa seurasi, kun Roope Korhonen käänsi ranteella läpi 2-puolelta tilanteeksi 4-0.

Viimeisessä vuorossa Mikael Penninkangas kumautti pallon maisemaan kolmospuolelta, mutta syntynyttä ajotilannetta ei pystytty hyödyntämään. Näin jakso meni Sotkamolle.

 

II JAKSO

Ankkurien ulkokenttä oli betonia toisen jakson alussa ja vierailijat jäivät ilman tilannetta. Ankkurien Sami Mikkolanaho laittoi ukon luukkuun ja Santeri Särkinen kumuroi kotiin Niko J. Korhosen.

Toisessa vuorossa Jymy tuli harhaheitolla tasoihin ja Roope Korhosen merkkaamattomalla se siirtyi 2-1 johtoon. Ankkurit vastasi tasoittavallaan, kun Sasu Iivarisen raaka sivallus painui ykköstilanteessa kolmospuolelta maisemaan tuloksella 1+1 ja kotijoukkue siirtyi vuorostaan juoksun johtoon.

Kolmannessa sisävuorossaan Sotkamo tuli rinnalle Toni Kohosen näpillä ja ohi Roope Korhosen merkkaamattomalla. Ankkurien sisävuoro oli tulokseton ja viimeiseen vuoropariin lähdettiin vieraiden johtaessa juoksulla.

Viimeisessä vuorossa Sotkamo kasvatti johtoaan Jere Vikströmin kunnarin siivittämänä useammalla juoksulla.  Ankkureiden tullessa viimeistä kertaa sisään Jymy johti jo juoksuin 9-3. Loppuluvut 9-4 iski komealla kakkosrajapuhkaisulla Rami Mäkinen.

Ottelukuvat: K-Media/Jukka Ketonen

[layerslider id=”60″]

Palkitut

I Sasu Iivarinen

II Viljo Sillanpää

Tilastot

 

 

 

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Naisten Ykköspesis: Kaakosta mukaan tyhjä arpa

24.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kaakosta mukaan tyhjä arpa

Ankkureiden Naisten Ykköspesis-joukkue matkasi viikonlopun alkajaisiksi kahden vierasottelun kiertueelle Lappeenrannan ja Haminan vieraiksi. Kumpikin ottelu jätti tuloksen valossa paljon parantamisen varaa, eikä piste tili karttunut pitkällä reissulla PESÄYSIT – AA 2-0 (6-2, 4-2) Kiertuneen avauspelissä [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö