Alajärvi – Koskenkorva 2-0 (5-1, 3-0)
Ankkurit lähti otteluun varamiehisenä, kun sekä Riku Niemi ja Niko J Korhonen olivat isänmaan asialla Kainuun korvessa. Tämä ei menoa haitannut, sillä sinikeltaiset jatkoivat lauantailta tuttua tiivistä ulkopeliään. Myös juoksujen teko onnistui. Siitä osoituksena Henri Heikkisen ja Aki Oravan kunnarit, joilla ratkaistiin ottelun molemmat jaksot.
I JAKSO
Poissaolojen takia Ankkurit oli nostanut kokoonpanoon Santeri Särkisen ja Mikael Penninkankaan, jotka pelasivatkin pirteästi. Ottelun aloitti kuitenkin sisältä Koskenkorva, mutta Ankkurien hyvä ulkopelivire jatkui eikä punapaitoja nähty ykköspesää pidemmällä. Alajärven ensimmäinen sisävuoro oli sitä vastoin tuloksekas. Juoksujen lyönnin aloitti Juha Katajisto, jonka kakkospuolen roikolla kotiin kiisi Mikael Penninkangas. Tämän jälkeen Henri Heikkinen moukaroi pelivälineen maisemaan kakkojatkeelta 1+2 arvoisesti. Viidennen tikin iski Nestori Yli-Sissalan, jonka lyönti sirvahti kopparilta juoksun arvoisesti. Tuojina Heikkisen ja Yli-Sissalan iskuissa olivat Aki Orava, Sami Mikkolanaho ja Juha Katajisto.
Toisen vuoroparin ainoa tilastomerkintä oli KoU:n Juho Toivolan kotiutus, vaikka kotijoukkueellakin oli omat paikkansa. Kolmas vuoropari meni molemmilta joukkueilta ns. ohi ja viimeiseen vuoroon vieraat lähtivät 5-1 takaa-ajossa. Koskenkorva teki väkisin tilanteen kahdella palolla, mutta lisäjuoksuihin se ei pystynyt. Näin Ankkurit otti kauden avauspisteen tasapainoisella esityksellä.
II JAKSO
Toisella jaksolla Ankkurit oli tilanteiden valossa koko ajan kuskin paikalla, mutta kotiutuksista puuttui teho. Myös vierailla oli omat paikkansa, mutta Alajärven hyvä ulkopelivire jatkui myös ottelun toisella jaksolla.
Juoksuja saatiin odottaa pitkään, sillä vasta neljännen vuoron aloittavalla Aki Orava paukautti pallon maisemaan ykköstilanteessa kunnarin ja yhden tavallisen arvoisesti. Ankkureiden kolmannen juoksun iski jokeri Sami Mikkolanaho kakkospuolen survaisullaan. Viimeisessä vuorossa vieraat eivät saaneet enää kolmostilannetta aikaiseksi. Siitä piti huolen Aki Orava, joka suolasi etenijöitä menopesille. Toinen jakso päätty Ankkureille 3-0 ja näin kolme sarjapistettä jäi Kitrolle. Kotijoukkueessa oli monia onnistujia. Esimerkiksi Viljo Sillanpää aurasi hienosti kärjessä ja pelasi ulkona varmaa kopparipeliä. Mikael Penninkangas toi kaksi juoksua ja ulkona nähtiin, Ville Väliahon johdolla, hienoja suorituksia koko joukkueelta.
Palkitut
I Aki Orava
II Henri Heikkinen
Tilastot
Ottelukuvat: K-Media/Jukka Ketonen
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]













