Raahe – Alajärvi 1-2s (2-7, 3-0, 0-1)
Ankkurien vuoristoratamaiset otteet jatkuivat Raahessa. Alun hienot otteet karisivat toisella jaksolla. 100 prosentin tehoilla operoinut Rami Mäkinen iski voittojuoksun superissa ja Alajärvi nappasi arvokkaat kaksi pistettä. Ville Väliahon pelasi jälleen mainiosti lautasen ääressä. Sami Mikkkolanaho kotiutti neljästi ja Aki Orava keräsi kahdeksan kärkkäriä ja toi kolme juoksua.
Alajärvi aloitti sisävuorolla ja peli kulki kuin oppikirjasta. Kärki meni kentälle ja vaihtajat laittoivat pesät täyteen. Jatkuvasta ajosta otettiin kolme juoksua kolmella eri lyönnillä. Avausjuoksun iski keskikentän välilyönnillä Sami Mikkolanaho. Kun Juha Katajisto ja Rami Mäkinen laittoivat pallon väliin kolmospuolelle, johti Ankkurit ensimmäisen lyöntivuoronsa jälkeen 3-0. Myös PattU täytti kärjellään tyylikkäästi kenttäpesät, mutta tuloksetta. Kakkoskärki laittoi uuden ajon, josta välilyönnillä 3-1 kavennuksen iski Eino Järvelä.

Sami Mikkolanahon maila kävi kuumana säästä huolimatta ja tuloksena neljä merkintää kotiutussarakkeeseen! (Kuva: K-Meda/Jukka Ketonen)
Toinen vuoro lähti liikkeelle kakkoskärjestä, mutta tällä kertaa tilanteen tekeminen ei ottanut onnistuakseen. Viimein jokerien voimalla Ankkurit sai aikaan kahden palon kolmostilanteen, josta Sami Mikkolanaho hassutti hienolla 3-rajanäpillä kotiin Mikael Penninkankaan. Raahelaisten vastaus tuli merkkaamattoman kupperin muodossa, mutta Ville Väliahon kärpänen kolmospesältä pysäytti enemmät kavennukset.
Kolmannessa vuorossa Alajärvi sai pari kotiutustilannetta, mutta juoksuja ei syntynyt. Raahen sisävuoro kilpistyi Väliahon lukkarointiin eikä PattU saanut etenijää kolmoselle asti.
Viimeiseen vuoroon lähdettiin kokosinisissä pelanneen Alajärven 4-2 johdossa. Ankkurit kaivoi kärjen esiin ja syntyneestä ajolähdöstä Sami Mikkolanaho kumautti pallon läpi 3-pesästä kahden juoksun arvoisesti. Kun ”Mikkis” oli ehtinyt kolmoselle asti, tämän näpitti hienolla 3-rajakoukulla kotiin Kari Kellokoski. Raahen tullessa sisään se oli tappiolla juoksuin 7-2. Kotijoukkue ei saanut enää kunnon kirivaihdetta silmää ja viimeisen palon nappasi 3-pesän kärpäsellä jälleen Väliaho.
Toisen jakson lyönnit aloitti kotijoukkue, jonka kärki laittoi jälleen kerran pesät täyteen. Jatkuvasta ajosta Raahe iski ensin kaksi juoksua ja toisella lyöntikierroksella Jari Törmänen kotiutti toistamiseen ja kotijoukkue karkasi 3-0 johtoon. Tämän jälkeen juoksuja ei sitten enää, tilanteista huolimatta, nähty ja ottelu eteni supervuoroon.
Supervuoron aloittavalla Alajärvi siirtyi johtoon Rami Mäkisen iskulla. Omalla sisävuorollaan Raahe painosti ankarasti, mutta Ankkurien ulkopeli kesti. Kaksi viimeistä paloa naulattiin kotipesään ja kaksi pistettä lähti Kitron suuntaan!
Palkitut
I Aki Orava
II Sami Mikkolanaho
Tilastot
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]






















