Imatra – Alajärvi 1-0 (3-3, 3-1)

Sisäpeli ei ollut kummallakaan joukkueella parhaassa jengassa ja se näkyi myös vähinä tilannemäärinä. Kotijoukkue Imatra vei kolmostilanteet 9-7 ja oli piirun tehokkaampi kotiutuksissaan ja vei ottelusta tärkeät kaksi pistettä. Rami Mäkinen oli sisällä Ankkurien parhaimmistoa ja Sami Mikkolanaho kotiutti kahdesti.

Rami Mäkinen oli Ankkurien ykkönen Imatralla. (Kuva: K-Media/Jukka Ketonen)

Kosteahkot olosuhteet eivät ainakaan ottelun alussa haitanneet kotijoukkuetta. Imatra sai, Ankkurien avustuksella, otteluun hyvän lähdön ja siirtyi heti kättelyssä 3-0 johtoon. Tasoittavallaan Alajärvi laittoi pesät täyteen ja Sami Mikkolanaho kumuroi kotiin Viljo Sillanpään, mutta jatkotilannetta ei saatu rakennettua. Imatran sisäpeli yskähteli toisessa vuorossa eikä se pystynyt lisäjuoksuihin. Sen sijaan tasoittavalla Mikkolanahon tappikumura toi Ankkurit juoksun päähän. Aki Oravan kakkospuolen välilyönnin jälkeen kolmanteen vuoroon lähdettiin tasatilanteessa 3-3. Kolmas vuoro jäi molemmilta tuloksettomaksi. Neljännessä vuorossa IPV painosti, mutta Riku Niemen upea polttoheitto esti johtojuoksun syntymisen. Alajärven neljäs sisävuoro oli ponneton eikä miestä saatu kolmoselle asti ja avausjakso tasattiin 3-3 tuloksella.

Ville Väliaho lukkaroi kakkospalkinnon arvoisesti Imatralla. (Kuva: K-Media/Jukka Ketonen)

Ankkurit aloitti toisen jakson sisältä ja siirtyi avausvuorollaan 1-0 johtoon harhaheitolla. Kotijoukkue sai myös heitoilla kolmostilanteen, josta Miikka Matikka puhkaisi takakentän 1+1 tuloksella. Vuoro vaihdettiin Imatran 3-1 johdossa. Alajärven toinen sisävuoro oli vaisu ja IPV:n kolmostilanne kuivahti Ville Väliahon nykäisyyn. Kolmannessa Ankkurien sisäpeli alkoi jo hieman kulkea, mutta merkkaamattomilla ei juoksutiliä saatu kasvatettua. Kotijoukkue sai tasoittavalla aikaan hyvän painostuksen, mutta Oravan syöksykoppi päätti vuoron. Viimeiseen vuoroaan Alajärvi tuli kahden juoksun takaa-ajossa. Tilanne saatiin helposti päälle harhaheiton avulla, mutta tilanne kuivahti yllätysotossa tulleeseen tuplapaloon.

 

Palkitut

I Rami Mäkinen

II Ville Väliaho

Tilastot

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]