KANKAANPÄÄ – ALAJÄRVI 0-2 (1-3, 4-5)
I JAKSO
Alajärvi aloitti ottelun sisävuorolla, jonka alkuun saatiin rakennettua takatilanne. Tässä kohtaa Risto Ojanperä laittoi yllätysmerkin päälle ja Valtteri Kleemola iski kakkossaumasta Aki Oravan kotipesään. Kenttä tyhjättiin välillä ja Sami Mikkolanaho taiteili viimeisenä lyöjänä Henri Heikkisen ensi kolmospesälle ja viimeisellä lyönnillä kotiin komealla tappikumuralla. Toinenkin lyöntikierros pyöräytettiin lähes ympäri, mutta ilman juoksuja. Kankaanpään avausvuoro oli vaisu, sillä se ei saanut etenijää ykköspesää pidemmälle. Ankkurien toinen vuoro alkoi nihkeästi kahdella palolla kakkoselle eikä tilannetta saatu päälle. KaMa:n toisen vuoron tasoittava jäi myös tuloksettomaksi.
Kolmannen aloitus meni Alajärveltä koko lailla vihkoon, kun etenijää ei saatu kakkospesällekään. Kotijoukkue pääsi peliin paremmin mukaan, mutta avausjuoksunsa se sai Ankkurien harhaheitolla. Tämän jälkeen KaMa täytti pesät, mutta Kleemolan upea kopinhaku esti ensimmäisen yrityksen ja jatkotilanteen hoiti Orava. Viimeiseen vuoroon Ankkurit lähti siis 1-2 johtolukemissa. Alajärvi sai viimeisessä vuorossa kahdella palolla kolmostilanteen, josta Mikkolanaho kumuroi kakkospuolelle ja Kleemolan toi tilanteeksi 1-3. Kankaanpää lähti hyökkäämän kärjellään, mutta Ville Väliahon ja Manu Haukkalan johdolla sinikeltaisten etukenttä teki vaihtotilanteista kolme paloa ja jaksovoitto napsahti Ankkureille.
II JAKSO
Toisen jakson alkuun Ankkurien ulkokenttä lahjoitti Kankaanpäälle takatilanteen ja kotijoukkue kiitti lyömällä kaksi juoksua. Alajärven tasoittava alkoi onnahdellen, mutta tahti muuttui kun Orava löi kakkoskopparin yli kunnarin tyhjään kenttään. Oravan odotellessa tuplajuoksua pesät täytettiin ja Mikkolanaho survaisi pelin tasoihin kakkossaumasta. Seuraava ajo rakentui Nestori Yli-Sissalalle, jonka kakkosrajanäppi riiti tuomaan kotiin Haukkalan ja Ankkurit siirtyi 2-3 johtoon. Heikkisen lyöntivuorolla mies kumuroi pallon vastustamattomasti viimeisellä väliin siirtäen vieraat 2-4 johtoon. Toisessa vuoroparissa kotijoukkue täytteli kenttäpesät yhdellä palolla, mutta Väliahon irroitti etenijän kolmoselta ja tilanne kuivui kasaan. Tasoittavalla Ankkurit sai kuin saikin luotua kolmostilanteen viimeiselle lyöjälle. Mikkolanaho tarjoili illan erikoisen, jolla kotiin tuli toistamiseen hienon ottelun sisällä ja ulkona pelannut Manu Haukkala.
Kolmannessa vuorossa kotijoukkue puhkaisi vaihtotilanteissa molempien pesien puolelta, mutta Viljo Sillanpään ja etenkin Antti Pukkisen haut kenttärajojen ulkopuolelta estivät kavennukset. Pukkinen oli iskussa myös mailassa 71% tehoilla. KaMa kuitenkin painosti ajotilanteiden muodossa ja onnistui kaventamaan ensin Jussi Kivelän keskipompulla lukemiksi 3-5. Näissä lukemissa lähdettiin myös viimeiseen vuoroon, sillä Ankkurien tasoittava jäi tuloksettomaksi. Neljännessä vuorossa Kankaanpää sai välittömästi etenijän kolmoselle, josta Jouni Itävalon välilyönnillä tuli kavennus 4-5:een. Tämän lähemmäksi eivät kankaanpääläiset päässeet, sillä Ankkurien ulkopeli kesti upeasti. Näin myös toinen jakso kirjattiin vieraille ja kolme pistettä matkasi Kitron suuntaan.
PALKITUT
I Ville Väliaho
II Sami Mikkolanaho
Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi
Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]
Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta
Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5) Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]
























