Ankkureiden junnupesis tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia pesäpallon ja liikunnan parissa perheen pienimmistä alkaen. Tulevana kesänä Ankkurit järjestävät varsinaisen joukkuetoiminnan lisäksi laajasti erilaista harrastustoimintaa lapsille.
PESISKOULU
Pesiskoulu on 2013 ja aiemmin syntyneille suunnattua matalan kynnyksen pesistoimintaa. Pesiskoulun kautta on helppo tutustua lajiin, sillä voit siirtyä pesiskoulun jälkeen mukaan joukkuetoimintaan tai osallistua vaihtoehtoisesti vain pesiskouluun.
Pesiskoulua pidetään kahdessa ryhmässä aina torstaisin Kitron Stadionilla: 2011-2013 syntyneet klo. 11.00-12.00 ja 2007-2010 syntyneet klo. 12.15-13.15.
Lisätietoja pesiskoulusta täältä.
KYLÄPESIS
Kyläpesis on alakouluikäisille ja eskareille suunnattua maksutonta pesistoimintaa omalla lähikentällä. Ankkurit tuovat paikalle välineet sekä ohjaajan, jonka johdolla harjoitellaan yhdessä pesäpalloa.
Lisätietoja sekä tarkat aikataulut ja kentät löydät täältä.
PESISLIIKKARI
Suuren suosion saavuttanut pesisliikkari jatkuu myös kesällä! Pesisliikkari on perheen pienimmille suunnattu liikuntaharrastus, jonka pohjana toimii Olympiakomitean liikuntaleikkikoulu. Pesisliikkarissa tehdään monipuolisesti motorisia toimintoja kehittäviä pelejä ja leikkejä. Vanhempien ryhmässä tutustutaan myös pesiksen alkeisiin hiljalleen leikin ja liikkunnan riemun lomassa.
Pesisliikkaria pidetään kahdessa ryhmässä keskiviikkoisin: 2015-2016 syntyneiden perheliikkari klo. 17.00-17.45 ja 2013-2014 syntyneiden pesisliikkari klo. 18.00-19.00.
Lisätietoja liikkarista täällä.
Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi
Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]
Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta
Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5) Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]
























