Joensuu ei Ankkureille mahdollisuuksia antanut

I JAKSO

Ankkurit aloittaa ensimmäisen jakson sisältä. Kärki rakentaa ottelun alkuun palottoman ajon, mutta Hallasuon kotiutuslyönti kopiksi ja tilanne purkautuu. Kakkoskärki onnistuu vielä rakentamaan takatilanteen. Tilanteen kuitenkin tappaa turha takapalo kärjen takaa. Joensuu rakentaa tasoittavalla tilannetta liukuhihnalla päälle ja onnistuu kolme kertaa saamaan miehen kotiin. Juoksujen lyöjinä Puhtimäki, Rautiainen sekä Niemi. Toisessa vuorossa Ankkurit ei tilanteilla mässäille, mutta Joensuu sen sijaan onnistuu lisäämään johtoaan yhdellä juoksulla Rautiaisen saatellessa Jussilan kotiin, joten kolmas vuoro alkaa Joensuun 0-4 johtoasemassa. Ankkurit ei onnistu saamaan aloittavalla ottelun avausjuoksua vaikka saakin yhden palon ajon päälle. Tilanne kuolee Hallasuon koppilyöntiin. Joensuukaan ei onnistu omalla vuorollaan johtoaan lisäämään, joten ratkaiseva vuoro alkaa vieraiden johtaessa 0-4. Ankkurit ei onnistu jakson viimeisellä sisävuorolla avaamaan jakson juoksutiliä, vaikka saakin Viitasalolle ja Pukkiselle kotiutuspaikan. Jakso Jomalle 0-4.

II JAKSO

Toisen jakson ensimmäinen vuoropari ei tuota joukkueille avausjuoksua. Joensuu onnistuu rakentamaan kotiutustilannetta päälle onnistumatta lyömään miestä kotiin. Ankkurit sen sijaan ei miestä kolmoselle saa, joten pyöreässä 0-0 tilanteessa jatketaan toiseen vuoroon. Toisessa vuorossa nähdään kaksi juoksua ja niistä vastaa Joensuu Rahusen ja Niemen lyönneistä. Juoksut tuo Puhtimäki sekä Rahunen. Ankkurit sen sijaan ei saa omalla lyöntivuorollaan toiselle jaksolle ensimmäistä kolmostilannetta, joten kolmanteen vuoroon 0-2 tilanteessa. Joensuu saa heti vuoron alkuun palottoman ajon kärjestä, mutta jokerikaksikko Rautiainen ja Niemi ei onnistu saamaan miestä kotiin. Ankkureille tarjoutuu toiselle jaksolle ensimmäinen kotiutustilanne. Yhden palon ajotilanteessa kuitenkin Viitasalon lyönti painuu kopiksi ja miehet haavoittuvat pesille. Ratkaisevaan vuooron mennään vieraiden 0-2 johtoasemassa. Ratkaisevassa vuorossa ei juoksuja enää nähdä. Joensuu onnistuu omalla sisävuorollaan järjestämään kotiutustilanteen onnistumatta saamaan miestä kotiin. Ankkurit sen sijaan ei saa tilannetta rakennettua, joten peli Joensuulle 0-2 (0-4, 0-2)

 

OTTELUN TILASTOT

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö