II JAKSO
Ensimmäinen jakso alkaa JymyJussien sisävuorolla. Kumpikaan joukkue ei onnistu avaamaan pelin juoksutilia ensimmäisessä vuorossa. Toisessa vuorossa nähdään jakson ensimmäiset juoksut. JymyJussit onnistuu Jukka-Pekka Vainionpään lyönnillä menemään 1-0 johtoon. Juoksun tuojana Tuomas Raunio. Ankkurit onnistuu tasoittavalla kahdesti. Ensimmäisestä juoksusta vastaa Martti Viitasalo, joka lyö superpesisuran ensimmäisen juoksun kotiuttamalla Ville Postin. Perään vielä Markus Hallasuo onnistuu kotiuttamaan Tuomo Lönnmarkin. Kolmannen vuoron aloittavalla JymyJussit järjestää palottoman ajon. Ankkureiden ulkokenttä hoitaa kuitenkin tilanteen ja JymyJussit ei saa lisäjuoksuja. Ankkurit ei onnistu tasoittavalla tilanteiden rakentelussa. Ratkaiseva vuoro alkaa jännittävässä tilanteessa Ankkureiden johtaessa 1-2. JymyJussit onnistuu menemään johtoon aloittavalla. Vainionpää aloittaa juoksujen lyönnin kotiuttamalla Juuso Myllyniemen. Seuraavaksi Toni Marjamäki puhkaisee Ankkurikentän. Kotiin juoksee ykköseltä asti Vainionpää ja Marjamäki juoksee kunnarin. Seuraavana lyömään tullut Mikko Haukkala onnistuu kotiuttamaan Marjamäen kotiin ja lyöjiä jälleen riittää kierroksen verran. Haukkala pääsee vielä yrittämään kotiutusta viimeisenä lyöjänä ja onnistuukin melko täydellisesti kun puhkaisee Ankkurien takakentän. Puputti juoksee kotiin ja Haukkala itse kiertää kentän. Ankkurit tulee tasoittavalle 7-2 tappioasemassa. Ankkurit ei onnistu vastaamaan JymyJussien hurjalle sisävuorolle ja ei onnistu juoksujen teossa. Jakso päättyy kotijoukkueelle 7-2.
II JAKSO
Toinen jakso alkaa Ankkureiden sisävuorolla. Ankkurit Rakentaa heti kärjestä palottoman ajotilanteen. Lyömään Viitasalo, joka puhkaisee JymyJussien kolmospuolen. Kotiin kirmaa Piispanen sekä Posti. Tasoittavalla JymyJussit ei onnistu juoksuja lyömään, joten toinen vuoro alkaa tilanteessa 0-2. Ankkurit onnistuu järjestämään tilanteen päälle. Viitasalon ensimmäinen yritys kuitenkin jää JymyJussien etukenttään ja palo kotiin. Seuraava lyönti menee väliin, mutta Puputin heitto tappaa Lönnmarkin kotiin. JymyJussit onnistuu tasoittavalla kaventamaan tilanteeksi 1-2 Vainionpään kotiuttaessa Tyynelän. Kolmannen vuoron alkuun Ankkurit saa kolme kotiutustilannetta ja onnistuu kerran, kun Pukkinen kotiuttaa Penninkankaan kotiin kierteisellä kolmosrajanäpyllä. Tasoittavalla vuorolla JymyJussit esittää yhden tämän kesän lyhyimmistä vuoroista Superpesiksessä, kun neljän lyöjän aikana taululle ilmestyy kolme paloa. Ratkaiseva vuoro alkaa Ankkureiden johtaessa 1-3 ja onnistuu aloittavalla lisäämään johtoa yhdellä juoksulla, kun Lönnmark kotiuttaa Penninkankaan kotiin. JymyJussien sisävuoro kulkee lähes samalla kaavalla kuin edellinen. Tällä kertaa viisi lyöjää ehtii käydä mailan varressa, kun taululle ilmestyy kolme paloa. Toinen jakso Ankkureille 1-4.
SUPERVUORO
Supervuoron aloittaa Ankkurit sisällä ja onnistuu järjestämään palottoman ajon. Tilanne kuitenkin kuolee nopeasti, kun Viitasalon kotiutuslyönnillä kotiin ja kolmoselle palo. Tilannetta ei saada enää sen jälkeen jatkettua, joten JymyJussit tarvitsee ottelun voittoon yhden juoksun ja onnistuukin siinä, kun Puputti lyö välilyönnillä Myllyniemen kotiin. Koko ottelu JymyJusseille 2-1 (7-2, 1-4, 1-0)
Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi
Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]
Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta
Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5) Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]
























