Alajärven Ankkurien Ykköspesisjoukkue avaa hallikautensa tulevana sunnuntaina Alajärven Pallohallilla klo 16, kun vastaan asettuu Laukaan Urheilijat.
Alajärven Ankkurien Ykköspesisjoukkueen talviharjoittelukausi saa yhden välimittarin vastaan, kun tulevana sunnuntaina 26.1 klo 16 joukkue avaa hallikautensa Laukaan Urheilijoita vastaan Alajärven Pallohallilla.
Pelinjohtaja Santeri Särkinen lähtee innokkain fiiliksin kohti ensimmäistä harjoitusottelua
-Innokkaat fiilikset päästä näkemään, että missä tällä hetkellä mennään meidän tiellä. Tavoitteena saada näkymään harjoiteltuja juttuja kentällä ja peli antaa tietysti myös infoa mitä pitää vielä harjoitella. Yksi tavoitteistamme meneillään olevassa ”tavoite-erässä” on oppia voittamaan yksittäisiä tilanteita ja kokonaisuuksia, joten totta kai peli on siinäkin mielessä hyvä mittari.
Pelinjohtaja Santeri Särkinen (vas) lähtee innokkain fiiliksin kohti ensimmäistä harjoitusottelua.
Kapteeni Nestori Yli-Sissala odottavin mielin talven ensimmäiseen hallipeliin
-Odottavaisin mielin peliin. Suuri määrä uusia asioita ympärillä, kuten valmennus ja uudet pelikaverit. Ollaan tehty valtavasti töitä, niin kiva päästä näkemään, miltä peli näyttää. Meidän on tärkeä saada paljon kokemuksia tietyistä asioista, että pystytään sitten keskittymään niihin harjottelussa. Samalla raikkaalla olemuksella lähdetään peleihin, millä ollaan menty tähänkin asti.
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]















