Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Myös Alajärven Ankkurit ry:lle myönnettiin seuratukea tänä vuonna 5 000 €. Seuratuki kohdistuu koko yleisseuran toimintaan ja tukea on ollut mukana hakemassa kaikki Ankkureiden aktiiviset lajijaostot: pesäpallo, lentopallo, yleisurheilu ja hiihto. Seuratukea myönnettiin kaksivuotiselle hankkeelle, jonka tarkoituksena on kehittää Ankkureiden ohjaaja- ja valmentajapolkua yli lajirajojen.
Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Avustuksella kehitetään myös vapaaehtoistyötä seuroissa. Seuratukea myönnettiin yhteensä 358 hankkeelle. Seuratoiminnan kehittämistuki on ministeriön vuosittain jakama avustus eikä se ole sidoksissa koronatilanteeseen.
Lisätietoja täältä
Luitko jo nämä?
Pattijoki otti ansaitun voiton Miiluareenalla jaksoin 2-0 (2-0, 3-2)
Ankkurit matkasi lauantaina Pattijoen vieraaksi taistelemaan tärkeistä pisteistä. Ensimmäisellä jaksolla Ankkurien [...]
Imatra nurin Kitrolla kotareiden jälkeen jaksoin 2-1 (3-1, 2-4, 3-2k)
Ankkurit ja Imatra kävi tiukan väännön Kitrolla keskiviikkona erittäin tärkeässä kamppailussa. [...]
Alajärven Ankkurit hakee osa-aikaista junioripäällikköä!
Tule kanssamme rakentamaan menestyksekästä junnutoimintaa Alajärven Ankkureihin! Haemme osa-aikaista junioripäällikköä Alajärven [...]