Harjoitusottelu Alavuden Peli-Veikkoja vastaan oli täysin Ankkurien näytöstä Kitrolla

I JAKSO

Ensimmäisessä vuoro alkaa Alavuden sisävuorolla. Alavuden peli ei kuitenkaan kulje ja miestä ei nähdä ykköspesää pidemmällä. Ankkurit sen sijaan tasoittavalla vuorolla avaa ottelun juoksutilin Atte Brandtin ja Lauri Ihamäen lyönneillä.  Juoksujen tuojina kunnostautuu Mikael Penninkangas ja Anton Peltomäki.  Toisessa vuorossa Alavus ei edelleen saa tilannetta päälle. Ankkurit sen sijaan lisää johtoa kahdella juoksulla. Juoksujen lyöjinä ajolähtötilanteissa Martti Viitasalo ja Ville Keltikangas. Alavus rakentaa kolmannessa vuorossa ensimmäisen kotiutustilanteen. Kahden palon ajolähdössä kuitenkin kotiutuslyönti jää kelvottomaksi ja kolmas palo taululle. Ankkurit pääsee tasoittavalla vuorolla kokeilemaan pari kertaa kotiutusta. Tällä kertaa kuitenkaan ei onnistumisia tule, joten viimeiseen vuoroon lähdetään Ankkureiden johtaessa 4-0. Neljännen aloittavalla Alavus ei avaa juoksutiliään. Jakso Ankkureille lukemin 4-0.

II JAKSO

Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa ei juoksuja nähdä. Toisen vuoron aloittavalla Ankkurit avaa jakson juoksutilin Tuukka Etulan ja Brandtin lyönneillä.  Alavus onnistuu toisen vuoron tasoittavalla avaamaan ottelun juoksutilin Joonas Riikilän kakkospuolen läpilyönnillä. Juoksun tuo Elmeri  Antila.  Kolmannen vuoron aloittavalla Ankkurit lisää johtoaan yhdellä juoksulla Viitasalon kumuralla, millä Etula juoksee tilanteeksi 3-1.  Alavus rakentaa tasoittavalla vuorolla palottoman ajotilanteen onnistumatta kuitenkaan kotiuttamaan miestä kotiin. Viimeisessä vuorossa Ankkurit lisää johtoaan 6-1 tilanteeseen Brandtin, Viitasalon ja Juho Ihamäen lyönneillä. Tuojina Peltomäki, Penninkangas ja Brandt.  Alavus omalla sisävuorollaan ei onnistu juoksuja lyömään, joten ottelu Ankkureille 2-0 (4-0,6-1)

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö