Sateisella Kitrolla ei juoksuilla juhlittu. Ankkurit oli koko pelin askeleen edellä ja ottaa tärkeän kauden avausvoiton

Ensimmäinen jakso ratkeaa vasta viimeisessä vuorossa.

Ensimmäisen jakson aloittavalla Ankkurit pääsee yrittämään kahdesti kotiutusta, mutta Tero Rantakankaan ja Martti  Viitasalon painepalloilla tulee niukat palot kotiin. Ikaalinen rakentaa omalla sisävuorollaan palottoman ajotilanteen, mutta Ankkurien ulkopeli pitää ja juoksuja ei nähdä. 

Ankkurien osalta toinen vuoro menee samalla kaavalla, kuin ensimmäinen.  Viitasalo ja Juho Ihamäki pääsevät kotiutusta yrittämään, mutta Ikaalisten ulkokenttä hoitaa palot kotiin.  Ikaalinen ei omalla ulkovuorolla saa oikein mitään aikaan, joten kolmanteen vuoroon mennään 0-0 tilanteessa.

Ankkurien Ykköskärki rakentaa kolmannessa vuorossa palottoman ajotilanteen. Tilanne kuitenkin kuolee, kun Rantakankaan kotiutuslyönti jää kopiksi Ikaalisten polttolinjaan kahden palon arvoisesti. Tarmo jää myös nollille kolmannessa vuorossa, joten jakson mahdolliset juoksut nähdään neljännessä vuorossa.

Ilman juoksuja ei jaksolla jäädä. Ankkureilta avautuu neljännessä vuorossa ns. ketsuppipurkki.  Ankkurien kärki rakentaa palottoman ajotilanteen. Tuukka Etula onnistuu kotiuttamaan näpillä Antton Peltomäen ja Rantakangas jatkaa samalla kaavalla, kun Mikael Penninkangas kirmaa näpillä kotiin. Viitasalo lisää vielä johtoa 3-0 tilanteeseen kotiuttamalla välilyönnillä Nestori Yli-Sissalan. Ikaalisten yritykset jää ponnettomaksi tasoittavalla ja jakso Ankkureille lukemin 3-0.

Toinen jakso tasaista. Ankkurit nousee lopussa tasoihin.

Jakson ensimmäisessä vuorossa ei juoksuja nähdä. Ikaalisten aloittavalla vuorolla ei ukkoja käy kolmosella asti. Ankkurit sen sijaan rakentaa tilannetta päälle. Viitasalon ja Juho Ihamäen kotiutusyrityksillä ei kuitenkaan synny kuin paloja taululle.

Toisessa vuorossa Ikaalinen avaa juoksuhanat ottelussa onnistuen kahdesti.  Lyöjinä kunnostautuu Joni Aalto ja Samu Saarinen sekä tuojina Topi Moisio ja ensimmäisen juoksun lyönyt Aalto. Ankkurit saa rakennettua tilanteen päälle omalla vuorollaan, mut kotiutusta ei päästä edes yrittämään, kun Ikaalisten lukkari Miska Mäkiviita irroittaa nyppäyksellä Penninkankaan kolmoselta.

Kolmas vuoro on molemmilta joukkueilta tiukkaa ulkopeliä ja nähdään vain yksi kolmostilanne ja siitä vastaa Ankkurit. Tuukka Etula on lähellä myös lyödä juoksun loistavalla kolmosrajanäpillä, mutta Penninkangas palaa niukasti kotiin.

Neljänteen vuoroon mennään Ikaalisten johtaessa 2-0. Ikaalinen ei tilanteita saa aikaan, mutta Ankkurit tekee tarvittavat kaksi juoksua ottelun voittamiseen. Ensimmäinen syntyy kolmospesän harhaheitolla ja Joona Peltokangas juoksee kotiin. Tasoitus syntyy Lauri Ihamäen loistavalla kumuralla. Juoksun tuojaksi merkataan Ankkurien ykköspalkittu Tuukka Etula. Voitto Ankkureille 1-0 (3-0, 2-2)

 

OTTELUN TILASTOT

 

 

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]