Tiistaina pelattiin Ankkureiden osalta kauden 6. runkosarjan ottelu Nurmon Jymyä vastaan. Muutamista vaihdoksista huolimatta ottelu oli Ankkureiden hallinta alusta loppuun ja Kitrolla saatiin juhlia kauden 6. voittoa jaksonumeroin 2-0 (11-2, 5-1)
Ensimmäisellä jaksolla Ankkurit aloitti sisävuorolla ja aloitti myös juoksujen teon heti ensimmäisessä vuorossa. Kokoonpanoon palannut Iina Koskela löi pallon väliin ja Amanda Tuomela kirmasi ottelun avausjuoksun. 2-0-juoksun arkkitehti oli Veera Antila lyöden Oona Winterin kotiin.
Nurmo kavensi omassa vuorossaan Dana Kreivaldin karatessa kotiin harhaheiton turvin.
Toisessa vuorossa Ankkurit laittoi uutta vaihdetta silmään sisäpelissään. Kaksi lyöntikierrosta tuotti viisi juoksu, joista kaksi oli Siiri Hongon käsialaa ja yhden juoksun löivät Tanja Tuomela, Fanny Salmela sekä Veera Antila.
Kolmannessa vuorossa Nurmo pystyi jälleen yhden juoksun verran lähestymään kotijoukkuetta Tiia-Maria Säynäjoen välilyönnillä, Dana Kreivaldin tuodessa.
Neljännessä vuorossa Ankkurit iskivät yhteensä kolme lisäjuoksua Oona Winterin, Tanja Tuomelan ja Oona Haapasalon toimesta, yhden Nurmo lahjoitti harhaheitolla.
Nurmon jäädessä viimeisessä vuorossa ilman juoksua, kirjattiin avausjakso Ankkureille 11-2.
Toisella jaksolla kotijoukkuee sisäpelissä alkoi olla kylläisyyden tunnetta ja suoritusten taso laski ensimmäisestä jaksosta. Kahden ensimmäisen vuoron aikana tilastomerkinnät olivat mailanvarressa vähäisiä. Ankkurit saivat kahteen ensimmäiseen vuoroon kaksi juoksua Nurmon lahjoittamilla vapaataipaleilla ja Nurmon ainokainen syntyi harhaheitolla.
Kolmannessa vuorossa Ankkurit hieman nosti kytkintä ja pystyi lisäämään johtoaan 5-1:een Iina Koskelan ja Fanny Salmelan välilyönneillä sekä yhdellä Nurmon lahjoittamalla harhaheitolla.
Nurmon sisäpelissä ei toisella jaksolla enää mainetekoja nähty, joten toisen jakson loppunumerot Ankkureille 5-1.
– Tänään pystyttiin pelaamaan rutiininomainen ottelu, vaikka muutama runkopelaaja oli lepovuorossa. Nuoret ottivat kakkoskärjessä hyvin vastuuta ja olivat tärkeässä roolissa niin sisällä kuin ulkokentällä. Paikkoja olisi ollut tänään tehdä selvempääkin eroa, mutta tänään ei moottori käynyt ihan joka sylinterillä. Tärkeintä oli hienot kolme pistettä ja se, että nälkää ja voimavaroja toivottavasti jäi vielä torstain kärkikamppailuun.
I AMANDA TUOMELA
II TANJA TUOMELA
KUVA: JANI VUORELA
Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta
Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5) Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]
Naisten Ykköspesis: Kaakosta mukaan tyhjä arpa
Ankkureiden Naisten Ykköspesis-joukkue matkasi viikonlopun alkajaisiksi kahden vierasottelun kiertueelle Lappeenrannan ja Haminan vieraiksi. Kumpikin ottelu jätti tuloksen valossa paljon parantamisen varaa, eikä piste tili karttunut pitkällä reissulla PESÄYSIT – AA 2-0 (6-2, 4-2) Kiertuneen avauspelissä [...]























