Oulussa käytiin erittäin tiukka taistelu Oulun Lipon ja Ankkurien välillä. Loukkaantumisista kärsivä Oulu oli himpun verran parempi ja voittaa ottelun jaksoin 2-1 (1-2, 4-3, 1-0s)
Ensimmäinen jakso ulkopelin juhlaa. Ankkurit niukasti parempi.
Ankkurien ulkopeli on rautaa heti ensimmäisessä vuorossa Antton Peltomäen loistavan lukkarityön johdolla. Lippo pääsee ensimmäisessä vuorossa kuitenkin kotiutusta yrittämää kerran, mutta Aapo Hiltusen kotiutusyritys ei tuota tulosta. Ankkurit avaa ensimmäisen tasoittavalla vuorolla ottelun juoksuhanat, kun Tero Rantakangas pamauttaa komean kumuran väliin ja Mikael Penninkangas kirmaa kotiin.
Toisessa vuorossa joukkueiden sisäpeli kuivuu molempien loistavaan ulkopeliin ja kotiutuksia ei päästä yrittämään.
Kolmannessa vuorossa Lippo saa vähän sisäpeliään auki ja pääsee yrittämään kaksi kertaa kotiutusta, mutta Markus Hallasuon ja Aapo Hiltusen kotiutuslyönnit ovat ponnettomia. Ankkurit saa kolmannessa vuorossa kotiutuspaikan Juho Ihamäelle. Juhon kotiutuslyönti kuitenkin jää Lipon polttolinjaan kopiksi.
Lippo onnistuu kampeamaan ottelun tasatilanteeseen 1-1 neljännen vuoron aloittavalla Hallasuon kotiuttaessa hyvällä näpyllä Harri Kolehmaisen. Ankkurit saa tasoittavalla painetta päälle järjestämällä yhden palon ajotilanteen. Konsta Lehtola on lähellä lyödä jakson voittojuoksun loistavalla kakkosrajanäpillä, mutta Lipon kakkosvahti tulee loistavasti vastaan ja tekee niukan palon Penninkankaasta. Ville Keltikangas ratkaisee jaksovoiton Ankkureille seuraavana yrittäjänä. Keltikankaan komea kolmospuolen kumura saattelee Nestori Yli-Sissalan kotiin ja jakso Ankkureille lukemin 1-2.
Lipon sisäpeli aukesi toisella jaksolla ja ottaa voiton niukasti.
Toisen jakson ensimmäinen vuoro ei tuota tulosta Ankkureille. Lippo sen sijaan tasoittavalla vuorollaan onnistuu kahdesti. Ensimmäisestä lyödystä vastaa Ari Lankinen, joka puhkaisee pallon kakkospuolelta läpi ja Harri Kolehmainen juoksee kakkospesältä kotiin. Hallasuo onnistuu ajotilanteessa lyömään tilanteeksi 2-0 loistavalla välilyönnillä.
Ankkurit saa kaksi kotiutuspaikkaa toisessa vuorossa. Ensimmäisenä Martti Viitasalo pääsee yrittämään, mutta Lipon nuori lukkari Ilmari Kustula heittää linkun oikeaan kohtaan ja etenijä irti kolmoselta. Juho Ihamäen kotiutuslyönti sen sijaan painuu kopiksi ja toinenkin vuoro on Ankkureilta juoksuton. Lippo rakentaa omalla vuorollaan kahden palon ajotilanteen. Hallasuon sekä Hiltusen kotiutusyritykset kuitenkin hoitaa Ankkurien ulkokenttä ja juoksuja ei taululle lisää merkata.
Ankkurit onnistuu kolmannen vuoron aloittavalla tulemaan tasoihin Tero Rantakankaan loistavalla näpillä ja Juho Ihamäen välilyönnillä. Juoksujen tuojiksi merkataan Joona Peltokangas ja Konsta Lehtola. Oulun Lippo onnistuu kuitenkin tasoittavalla siirtymään uudestaan kahden juoksun johtoasemaan, kun Harri Kolehmainen puhkaisee Ankkurien kolmospuolen kahden juoksun arvoisesti.
Ankkurit tarvi neljännen vuoron aloittavalla kolme juoksua, jos mielivät vielä jakson voittaa. Onnistumisia tulee vain yksi Ihamäen kotiuttaessa Antton Peltomäen. Jakso Lipolle niukasti 4-3.
Lippo vahvempi supervuorossa.
Ankkurien supervuoron sisävuoro on ponneton. Lyömässä ei käy kuin viisi miestä ja taululla on kolme paloa. Lippo rakentaa sen sijaan heti kärjestä palottoman ajotilanteen ja onnistuu samantien ratkaisemaan ottelun voiton Jonne Luhtavaaran lyödessä näpillä Kasperi Salmelan kotiin. Peli Oulun Lipolle 2-1 (1-2, 4-3, 1-0s)
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]












