Naisten edustusjoukkueen kausi sai tuloksellisesti täydellisen avauksen, kun Lapuan Virkiä
kaatui vieraskentällä jaksovoitoin 2-0 ( 7-1, 4-2). Ankkureiden voiton takuuna oli tällä kertaa molempien jaksojen hyvät alut, jotka siivittivät jaksojen voittoihin.
Avausjaksolla Ankkurit otti hallinnan heti pelin ensimmäisessä vuorossa. Täksi kaudeksi paluun kasvattajaseuraan tehnyt Roosa Aho iski kahdella hienolla lyönnillä vieraat nopeasti kahden juoksun johtoon. Puolitoista kierrosta kestänyt sisävuoro tuotti vielä kolme lisäjuoksua Viivi Kiurun, Tanja Tuomelan ja harhaheiton myötä.
Lapua pystyi rikkomaan kuparisen myös omassa avausvuorossaan. Ria Kangasluoman välilyönti kavensi ottelun 1-5:een.
Toinen vuoro oli molempien joukkueiden osalta juoksuton.
Kolmannessa vuorossa Ankkurit kasvatti johtoaan kahdella juoksulla Oona Haapasalon ja Anni Mertaniemen välilyönneillä. Tämän jälkeen ei jaksolla juoksuja enempää nähty ja ensimmäinen jakso Ankkureille 1-7.
Toisella jaksolla Ankkurit pystyi nollamaan Virkiän ensimmäisen sisävuoron.
Oma sisävuoro alkoi ensimmäisen jakson tavoin tehokkaasti. Tanja Tuomelan, Iina Koskelan ja Carita Tunkkarin lyönneillä vieraat karkasivat 0-3-johtoon.
Lapua kavensi toisessa vuorossa Laura Jaskarin lyönnillä 1-3:een.
Toisen tasoittavalla Ankkurit kuitenkin lisäsi johtoaan 1-4:ään Amanda Tuomelan välilyönnillä.
Jakson viimeinen juoksu nähtiin kolmannessa vuorossa Lapuan kavennusjuoksun muodossa, kun Laura Jaskari onnistui lyömään ottelun toisen juoksunsa. Tämän jälkeen juoksuja ei nähty ja toinen jakso päättyi Ankkureille 2-4.
– Tänään saavutettiin vierasottelusta kolme pistettä ja se lämmittää eniten. Peli ei tasollisesti meillä noussut kovin kummoiseksi. Sisäpelissä tehtiin armoton määrä turhia paloja ja tehtiin vähän huonoja lyöntiratkaisuja. Jaksojen alut olivat meiltä vahvoja ja sen jälkeen ilmeisesti tuli hyvänolon tunne ja työhanskat heitettiin kentälle. Sisäpeliin jäi rutkasti parannettavaa ja ulkopelissäkin tuli virheitä, joista pitää kauden mittaan päästä eroon. Kausi on nyt avattu ja toivottavasti hiljalleen saadaan koko hyökkäyspataljoona täyteen peli-iskuun, niin eiköhän se pelin laatu sitä kautta parane.
Palkitut:
I Tanja Tuomela
II Amanda Tuomela
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]




















