Ankkurien Superpesisjoukkueen pelinjohtokaksikko on selvillä kaudelle 2024, sillä Juha-Matti Jaatinen jatkaa viuhkan varressa ja saa rinnalleen toiseksi pelinjohtajaksi Eemil Peltomäen.
Juha-Matti Jaatinen jatkaa Ankkurien pelinjohtajana 1+1 vuotisella sopimuksella. Jaatinen oli vuosi sitten nostamassa Ankkureita Superpesikseen ja tänä syksynä sarjapaikka säilytettiin Jaatisen johdolla.
”Mahtavaa jatkaa Ankkureissa. Sopiva määrä uudistuksia joukkueessa piristävät toimintaa entisestään. Treenataan, kehitytään ja menestytään”
-Juha-Matti Jaatinen-
Toisena pelinjohtajana kaudella 2024 nähdään Eemil Peltomäki, joka kirjoitti Ankkurien Superpesisjoukkueen kanssa 1+2 vuotisen sopimuksen. Peltomäki toimi viime kaudella joukkueen lajivalmennuksessa ja hoiti myös myös muutamassa edustusjoukkueen ottelussa toisen pelinjohtajan roolia. Ankkurien poikien Superpesisjoukkueessa Peltomäki nähtiin viuhkan varressa viime kaudella.
”Hyvillä fiiliksillä uuteen pestiin. Tutussa toimintaympäristössä on mukava jatkaa. Kiristetään ruuvia vähän kireämmälle talven aikana niin päästään ottamaan seuraava askel joukkueen kanssa. Muutama uusi vahvistus tuo joukkueeseen lisää eri variaatioita ulko -ja sisäpeliin.
Pitää vielä kiittää meidän mahtavia faneja, jotka jaksoivat kannustaa joukkuetta syksyn raastavissa karsintapeleissä! Nähdään ensi kesänä Kitrolla!”
-Eemil Peltomäki-
TULEVANA TORSTAINA JÄLLEEN SOPIMUSUUTINEN. PYSYKÄÄ KUULOLLA!
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]













