Tervehdys

Lumisateet ja pakkaset kertovat siitä, että kevät on tullut. No, ehkä se oli kuitenkin kalenteri tänä vuonna, josta asia piti tarkistaa, mutta toukokuu siellä jo kurkistelee joka tapauksessa.

Viime viikkoina Ankkureiden pesisporukka on harjoitellut, matkustellut ja kisaillut. Ylipainehallin seinien tuijottelun vaihteluksi oli mukavaa päästä joukkueena tutustumaan Keski-Eurooppalaiseen kulttuuriin Münchenissä, jossa joukkue vietti upean viikonlopun yhteisen ajanvieton merkeissä.  Peltsin Pytty-kisailu teki tänä vuonna paluun ohjelmaan ja välillä melko totinenkin paremmuudesta kamppailu harjoituskauden aikana piristi pitkiä treeniviikonloppuja mukavasti.

Tässä tekstissä heittelen ilmoille ajatuksia, joita mennyt talvi on herättänyt sekä yritän nostaa esille muutaman seikan, joiden avulla kykenisimme joukkueena parempaan suoritukseen kuin viime kesänä.

 

 

Ankkureiden valmistautuminen Superpesiskauteen 2024 alkaa olla loppusuoralla. Joukkueurheilussa porukassa on aina mukana ihmisiä erilaisista elämäntilanteista. Tänä vuonna joukkueen harjoittelu on ollut hieman erilaista verrattuna edellisiin kausiin. Pelaajiston iso muutos tapahtui vuosikymmenen vaihteessa, josta lähtien joukkueen runko on muodostunut lähinnä nuorista paikallisista pelaajista. Nuoret miehet ovat edelleenkin nuoria, mutta ikää on tullut vuosien varrella sen verran, että ylioppilaskirjoitukset ovat vaihtuneet korkeakoulujen tentteihin tai vastaavasti oikeisiin aikuisten töihin.

Muutaman edellisvuoden ajan joukkue on harjoitellut yhteisesti useana päivänä viikossa, kun pelaajat ovat kortteeranneet pääsääntöisesti lähellä Alajärveä. Tälle vuodelle harjoittelu on siirtynyt yksilöllisempään suuntaan ja painopiste on ollut fyysisten ominaisuuksien
kehittämisessä. Yhteisharjoittelu on tapahtunut viikolla pienemmissä ryhmissä sekä yhteisissä leiriviikonlopuissa, joiden merkitys on ollut edellä mainituista syistä aikaisempaa suurempi. Tietyissä asioissa ollaan varmasti kehitytty ja muutos tuo usein sopivaa vaihtelua pitkään
talvikauteen, toisaalta pelaajan oma vastuu on aiempaa suurempi, kun oma harjoittelu on sopeutettava muuhun elämään kunkin tilanteen mukaan. Osittain välttämätön muutos, mutta samalla oiva mahdollisuus kehittyä urheilijana ja oppia organisoimaan omaa elämäänsä siten, että siviilissä asiat hoituvat ja harjoittelu sujuu. Aikuistumista, kasvamista, elämän oppimista tai jotain siltä väliltä on siis toivottavasti tapahtunut.

Talvella saimme uusia pesiskokemuksia, kun Talvisuperissa pelattiin 6 ottelua. Sarja alkoi mukavasti, mutta kaikkiaan lopputulos jäi pettymykseksi. Mitä tulevalta kaudelta voi sitten odottaa? Kaikki pesistä seuraavat ovat varmasti huomanneet, että Miesten Superpesis on juuri tällä hetkellä todella kova ja kilpailtu sarja. Sarjan taso on laajentunut ja kärjessä on monta joukkuetta, jotka aidosti tavoittelevat paikkoja mitalipeleissä. Tämä on tietysti upea asia, mutta asettaa samalla kovan haasteen niille joukkueille, jotka taistelevat viimeisistä sijoituksista pudotuspeleissä, sillä paikat ovat todella tiukassa. Me haluamme olla mukana taistelemassa niistä paikoista. Urheilussa on lajista riippumatta tiettyjä kliseitä, joita olen aikaisemmin pyrkinyt välttämään. Pohtiessani niitä asioita, joissa meidän pitää kehittyä, huomasin kuitenkin törmääväni näihin jo hieman kuluneisiinkin sanontoihin. Seuraavaksi siis muutama urheilumaailman yleistys, jotka laittamalla kuntoon Ankkurit pelaavat pudotuspeleissä. Kyllon heleppoa!

Pelin kehittäminen

Viime kaudessa oli paljon hyvää, mutta tilastot eivät valehtele; Vähiten tehtyjä ja eniten päästettyjä juoksuja. Sanomattakin selvää, että sarjataulukossa kipuaminen vaatii näihin sarakkeisiin parannusta.

Tiukkojen jaksojen ja pelien kääntäminen voitoksi. Hyvä suoritus ja yhden juoksun tappio jaksolla ei tuo pussiin pistettäkään. Huono suoritus ja juoksun voitto tuo. Yksinkertaisesti on kerättävä viime vuotta enemmän pisteitä, joten jaksoja on voitettava enemmän. Viime vuonna pudotuspeleihin vaadittiin 30 pistettä, me keräsimme 15.

Uudet säännöt muuttavat peliä siten, että supervuoro jää toistaiseksi historiaan ja jaksojen mennessä tasan jatketaan suoraan kotiutuslyöntikilpailuun. Viime kaudella tilasto kyseisissä otatuksissa oli tyly, 0-5.

Omien päävastustajien voittaminen

Asia on aika selkeä: Mikäli haluaa olla pudotuspeleissä, pitää voittaa niitä joukkueita, jotka taistelevat samoista sijoista. Suoria voittoja ei viime vuonna runkosarjassa tullut, joten 3-pisteen pottejakin tarvittaisiin.

Henkinen kasvaminen

Olen yrittänyt joukkueen nestorina kertoa nuoremmille niitä asioita, joita tekisin itse eri tavalla nyt kuin 10 vuotta sitten, kun puin ensimmäisiä kertoja päälle Ankkureiden legendaarisia raitapaitoja. Yksi tärkeä asia pelaajana kehittymisenä on itsensä ja taitojensa arvostaminen. Kaikki joukkueessa olevat ovat paikkansa ansainneet. Toiset ovat kovia, mutta meillä on kaikki mahdollisuudet kaataa heidät, sillä ihan hyviä ollaan mekin. Anteeksi on turha pyydellä, voittamaan pitää lähteä. Rohkeasti ja itseensä uskoen.

Tietysti sopassa on mukana vielä aika monta muutakin maustetta, mutta lähdetään noista muutamasta liikkeelle. Viime syksy osoitti sen, että Ankkureiden yhteisössä on rutkasti voimaa. Yritetään kaikki osaltamme pitää huoli siitä, että osaisimme arvostaa pääsarjassa pelaamista heti alusta lähtien. Näytetään yhdessä, että meissä on vahvuutta heti kauden ensimmäisistä koitoksista lähtien. Hypätkäähän jouselle, äitienpäivänä nähdään Kitrolla!

-Nestori Yli-Sissala-