Joensuun Maila kävi vierailulla Kitrolla torstaina. Ensimmäisellä jaksolla Joensuu jätti Ankkurit nollille. Toisella jaksolla tiukka vääntö kääntyi tasapeliin. Ottelu merkataan Joensuun voittoon jaksoin 0-1 (0-4, 4-4)
Ottelun ensimmäisessä vuorossa Ankkurit ei onnistu juoksujen teossa, vaikka pari paikkaa syntyy. Myös Joensuu saa ensimmäisessä vuorossa tilanteita, mutta takatilanne puolustaminen Ankkureilla kestää ja 0-0 säilyy taululla.
Toisessa vuorossa Ankkurien ykköskärki rakentaa palottoman ajotilanteen, mutta tilanne kuivuu nopeaa kolmeen paloon. Joensuu onnistuu toisessa vuorossa avaamaan ottelun juoksutilin Juho Toivolan lyönnillä.
Kolmannessa vuorossa Ankkurit jää ilman tilanteita, mutta Joensuu rakentaa niitä useamman ja siirtyy 0-4 johtoon, kun Juho Toivola, Joosua Rättö sekä Henri Litmanen onnistuu kotiutuksissa. Samat lukemat pysyvät myös jakson ratkaisevan vuoron jälkeen taululla, kun Ankkureilla ei tilanteiden rakentelu onnistu.
Toisen jakson aloittavalla sisävuorolla Joensuu rakentaa mukavasti tilanteita, mutta Ankkurien takatilanne puolustaminen kestää. Ankkurit saa omalla sisävuorollaan yhden paikan Petteri Kortelaiselle, mutta yrityksestä tulee niukka palo kotoon.
Joensuun jakson toinen sisävuoro jatkuu samalla kaavalla, kuin ensimmäinen. Tilanteita rakentuu, mutta Ankkurit puolustaa hyvin. Ankkurit onnistuu lyömään toisessa vuorossa jakson ja koko ottelun ensimmäisen juoksunsa, kun Joona Peltokangas loistavalla varrella kotiuttaa Tuukka Etulan.
Joensuu on kolmannessa vuorossa lähellä juoksun teossa, mutta erittäin tiukka pesäkilpa kääntyy Ankkurien eduksi, mistä Joensuun pelaajat purnaavat tuomareille. Ankkurit sen sijaan onnistuu vuorossa lisäämään johtoaan lukemiin 2-0 Petteri Kortelaisen kotiuttaessa kumuralla Ville Keltikankaan.
Jakson ratkaisevassa vuorossa Joensuu onnistuu loistavasti iskien peräti neljä juoksua Henri Litmasen, Juho Toivolan, Joosua Rätön ja Kasperi Hämäläisen lyönneillä. Ankkurit saa tasoittavalla vuorolla hyvän paineen ja iskee kaksi juoksua, kun Elmeri Koivusalmi ja Juho Ihamäki onnistuu kotiutuksissa. Tämä ei kuitenkaan riitä vaan jakso tasataan lukemin 4-4. Koko ottelu merkataan Joensuulle jaksovoitoin 0-1 (0-4, 4-4)
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]






















