Ankkurit ja JymyJussit kävivät lauantaina tiukan kamppailun Kitrolla. Ottelu venyi kotiutuslyöntikilpailuun, minkä jälkeen JymyJusseille merkattiin ottelun voitto jaksoin 1-2 (4-5, 2-1, 0-2k)

Ottelun ensimmäisessä vuorossa Ankkurit onnistuu avaamaan ottelun juoksutilinsä, kun Petteri Kortelainen ja Viljo Sillanpää iskevät juoksun. JymyJussit siirtyy omalla sisävuorollaan 2-3 johtoasemaan Oskari Salmelan takakentän puhkaisulla, millä Salmela kiertää kunnarin ja Miska Mäkiviita sekä Matias Litmanen juoksee edellä kotiin.

Ottelun toisessa vuorossa Lauri Vihriälä iskee Ankkurit tasoihin kotiuttamalla komealla välilyönnillä Nestori Yli-Sissalan. JymyJussien toinen sisävuoro on heikkoa, jota sekoittaa lukkari Elmeri Iivonen.

Kolmannessa vuorossa Ankkurit ei juoksuja onnistu lyömään, mutta JymyJussit iskee kahdesti Aapo Hiltusen ja Juuso Vuorenmäen lyönneillä.

jakson ratkaisevassa vuorossa nähdään yksi juoksu, mistä vastaa Ankkurien Petteri Kortelainen kotiuttamalla Joona Peltokankaan. Jakso merkataan JymyJussien voittoon lukemin 4-5.

Toisen jakson ensimmäinen vuoro on molemmilta joukkueilta heikkoa sisäpeliä. Toisessa vuorossa JymyJussit jää jälleen ilman tilanteita, mutta Ankkurit onnistuu kahdesti. Ensimmäisestä vastaa Kortelainen, joka kotiuttaa Elmeri Koivusalmen. 2-0 johtoon Ankkurit siirtää Vihriälä kotiuttamalla Yli-Sissalan.

Jakson kolmas vuoro on jälleen heikkoa sisäpeliä JymyJusseilta. Ankkureilla on paikkansa lisätä johtoaan, mutta 2-0 säilyy taululla.

Ratkaisevassa vuorossa Aapo Hiltunen onnistuu lyömään juoksun JymyJusseille ja jakson loppulukemiksi merkataan Ankkurien voitto numeroin 2-1.

Kotiutuslyöntikilpailussa JymyJussit onnistuu iskemään kaksi juoksua. Ankkurien ruuti on märkää omalla vuorollaan ja ottelun voitto merkataan JymyJusseille jaksoin 1-2 (4-5, 2-1, 0-2k)

OTTELUN TILASTOT

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]