Ankkurit ja Vimpelin Veto kävivät maanantaina kamppailun Saarikentällä. Pari viikkoa sitten Ankkurit nappasi Vedosta voiton Kitrolla, mutta Saarikentällä Veto otti voiton jaksoin 2-0 (5-2, 3-1)
Ottelun sisältä aloittanut Veto onnistuu iskemään ottelun avausjuoksut ja niistä mailan varressa vastaa Matias Rinta-aho ja Jukka-Pekka Vainionpää. Ankkurit myös onnistuu ensimmäisessä vuorossa, kun Petteri Kortelainen iskee lukemiksi 1-2 kotiuttamalla Atte Kuosmasen Vedon ulkokentän avustuksella.
Toisessa vuorossa Vedon hyvä vire jatkuu ja iskevät jälleen kaksi juoksua taululle. Lyödyistä vastaa Rinta-aho sekä Atte Kortehisto. Ankkurien sisävuoro toisessa vuorossa on heikkoa ja Veto johtaa 4-1 kolmanteen vuoroon siirryttäessä.
Vedon Elmeri Anttila iskee kolmannen vuoron alussa pallon kakkosrajasta Savonjokeen. Mikko Vihriälä tuo lyönnillä juoksun. Anttila itse yrittää kunnaria, mutta ei ehdi kolmoselle ja samassa tilanteessa myös Mikko Kanalasta tulee palo kolmospesälle. Ankkurit iskee myös vuorossa yhden juoksun Kortelaisen välilyönnillä, millä Pyry Alanen tuo tilanteeksi 5-2.
Jakson ratkaisevassa vuorossa Vedolla on paikkansa, mutta juoksut jää näkemättä. Ankkurien sisäpeli ei aukea vuorossa ja yksi vaikeuttaja siihen on lukkari Teemu Kinnunen. Veto vie ensimmäisen jakson lukemin 5-2.
Toisen toisen ensimmäisessä vuorossa Ankkurien sisäpeli näyttää jo kuolevan nopeaa. Yksi kotiutustilanne kuitenkin rakentuu, mutta jakson avaavaa juoksua ei nähdä. Vedolle myös rakentuu paikkansa vuorossa, mutta Ankkurien takatilanne puolustaminen kestää.
Toisessa vuorossa Ankkurien tilanteiden rakentelu on heikkoa. Vedon sisävuorolla nähdään jakson ensimmäinen juoksu ja sen lyödystä vastaa loistavalla näpillä Rinta-aho, millä Mikko Vihriälä ehtii kotiin.
Kolmas vuoros tuottaa Ankkureille yhden kolmostilanteen, mutta nollasarake taululla säilyy. Veto sen sijaan onnistuu vuorossa ja iskee kaksi juoksua. Ensimmäisestä vastaa Vainionpää kolmospuolen pussarilla ja vähän perään Aleksi Lassila siirtää välilyönnillä Vedon 3-0 johtoon.
Ratkaisevassa vuorossa Nestori Yli-Sissala iskee etutilanteessa pallon savonjokeen kolmosluukusta, millä syntyy yksi juoksu ja samalla takatilanne päälle. Painostus kuitenkin kuolee tämän jälkeen, kun Tuukka Etulan lyönti kantaa kopiksi ja kenttä tyhjenee. Lisätilanteita ei enää Ankkurit saa ja Veto vie ottelun jaksoin 2-0 (5-2, 3-1)
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]






















