Ankkurit ja Hamina kohtasivat torstaina jännittävässä ottelussa Kitrolla. Hamina johti alempien pudotuspelien Superpesiskarsintaa voitoin 2-1 ennen päivän kamppailua. Ankkurit otti ensimmäisestä jaksosta voiton ja Hamina oli toisella niukasti parempi. Supervuorossa Hamina aloitti vahvasti iskien kaksi juoksua, mutta Ankkurit ei tästä lannistunut vaan tuli rinnalle ja ohi. Ottelun voitto merkattiin Ankkureille jaksoin 2-1s (5-1, 1-2, 4-2s). Ratkaiseva viides osaottelu pelataan tulevana lauantaina Haminan Vallikentällä kello 16.

Hamina onnistui heti ottelun ensimmäisen aloittavalla sisävuorolla juoksun teossa, kun Perttu Toikka onnistui kotiuttamaan Henri Heikkilän. Ankkurien sisäpeli tilanteiden rakentelun osalta alkoi hyvin ottelussa, kun paloton ajo syntyi, mutta kotiutusyritykset jäivät heikoiksi.

Jakson toinen vuoro ei tuottanut juoksuja joukkueille. Haminalla oli paikkansa ja juoksukin oli lähellä tulla välilyönnillä, mutta koppari Viljo Sillanpään tappoheitto tuotti palon kotiin. Ankkurit jäi omalla vuorollaan tilanteitta ja Haminan 0-1 johtonumerot säilyi taululla.

Kolmannessa vuorossa Hamina jäi tilanteitta, mutta Ankkureille niitä syntyi ja Ville Keltikangas onnistui tasoittamaan tilanteeksi 1-1 kotiuttamalla välilyönnillä Pyry Alasen.

Jakson ratkaisevan vuoron aloittavalla Haminalla oli paikkansa siirtyä johtoon, mutta siinä eivät onnistuneet. Ankkurit onnistui rakentamaan tasoittavalla sisävuorolla kahdella palolla ajotilanteen ja Petteri Kortelainen ratkaisi jakson voiton Ankkureille tinttaamalla pallon kakkoskoppari Teemu Rouhiaisen yli 1+3 juoksun arvoisesti. Jaksovoitto merkattiin Ankkureille lopulta lukemin 5-1.

Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa Ankkureille syntyi yksi kolmostilanne, mutta tämä tilanne kuoli kahteen turhaan takapaloon. Hamina rakenti jakson ensimmäisellä sisävuorollaan palottoman ajotilanteen ja onnistui myös juoksun teossa, kun Elias Lahti siirti joukkueensa 0-1 johtoon kotiuttamalla Antti Kortteenperän.

Toisessa vuorossa Ankkurien tilanteiden rakentelu oli heikkoa ja Haminallakin oli vaikeaa, mutta viimeiselle lyöjälle Juha Leskiselle syntyi paikka ja myös onnistui lyömään miehen kotiin siirtäen Haminan 0-2 johtoasemaan.

Kolmannessa vuorossa Ankkurit onnistui avaamaan jakson juoksutilinsä ja siitä vastasi Juho Ihamäki, joka kotiutti vastustamattomalla tappikumuralla Elmeri Koivusalmen. Hamina ei onnistunut omalla kolmannella sisävuorollaan ja ratkaiseva vuoro alkoi Haminan johtoasemassa lukemin 1-2.  Samat lukemat myös merkattiin jakson loppulukemiksi, kun Ankkurit ei onnistunut jakson ratkaisevassa vuorossa juoksujen teossa.

Supervuoron aloittavalla Haminan Elias Lahti iski pallon takaa maisemiin kahden juoksun arvoisesti. Ankkurit omalla vuorollaan tästä ei lannistunut vaan rakensivat palottoman ajotilanteen. Juho Ihamäki iski pallon kolmosluukusta pallon maisemiin kahden juoksun arvoisesti ja perään Kortelainen suuntasi lyöntinsä samaan paikkaan, millä voittojuoksun toi Tuukka Etula ja perässä Juho Ihamäki vielä juoksi kotiin. Ottelun voitto merkattiin lopulta Ankkureille jaksoin 2-1s (5-1, 1-2, 4-2s).

OTTELUN TILASTOT

 

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö