Ankkurit matkasi Haminaan lauantaina viidenteen ja ratkaisevaan alempien pudotuspelien otteluun, missä riitti panosta. Voittaja varmistaa sarjapaikan Superpesiksessä ja häviäjällä tiedossa on vielä karsintasarja Ykköspesiksen voittajaa vastaan. Ankkurit hoiti homman maaliin voittamalla ottelun jaksoin 0-1 (2-2, 2-5) ja näin ollen Superpesis jatkuu Kitrolla myös kaudella 2025!

Hamina sai otteluun lentävän lähdön, kun ensimmäinen lyöjä Teemu Rouhiainen iski kakkospuolelta pallon valleille ja kiersi kunnarin. Lisäjuoksuja Hamina ei kuitenkaan vuorossa onnistunut tekemään tämän jälkeen Ankkurien hyvän ulkopelin ansiosta. Ankkurien osalta ensimmäinen sisävuoro tuotti useamman kotiutuspaikan, mutta juoksut jäi näkemättä ja Haminan 1-0 johtolukemat säilyi taululla ennen toista vuoroparia.

Ottelun toisessa vuorossa juoksuja ei nähty kummankaan joukkueen osalta tilanteista huolimatta, kun yritykset jäi ponnettomaksi. Juoksuja ei nähty myös kolmannessa vuorossa. Hamina rakenti palottoman tilanteen, mutta Ankkurien ulkokenttä hoiti palot taululle. Ankkurien sisävuorolla miestä ei nähty kakkospesää pidemmällä.

Ratkaiseva vuoro alkoi Haminan 1-0 johtoasemassa. Hamina onnistui sisävuorollaan siirtymään 2-0 johtoon, kun Lauri Rönkkö kotiutti Elmo Peltosen. Ankkurit onnistui omalla vuorollaan hyvin. Lauri Ihamäki löi loistavalla kakkosrajanäpillä Elmeri Koivusalmen kotiin ja Juho Ihamäki kotiutti Nestori Yli-Sissalan välilyönnillä tasoittaen tilanteeksi 2-2. Lukemat jäivät myös ensimmäisen jakson loppulukemiksi.

Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa Ankkurit rakenteli hyvin tilannetta päälle ja myös yksi juoksu nähtiin, kun Juho Ihamäki kotiutti välilyönnillä Atte Kuosmasen. Haminan sisäpeli ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta yhden tilanteen saivat aikaan viimeiselle lyöjälle. Tilanteesta kuitenkin Ankkurit hoiti palon kotiin ja taululla säilyi Ankkurien 0-1 johtoasema

Toisessa vuorossa Ankkurit jälleen onnistui. Juho Ihamäki iski ajotilanteessa pallon väliin, millä kotiin juoksi Tuukka Etula. Petteri Kortelainen tämän jälkeen iski kakkosrajasta pallon maisemiin ja Lauri Ihamäki juoksi Ankkurit 0-3 johtoon. Hamina sai toisessa vuorossa hyvän painostuksen päälle, mutta Ankkurien ulkopeli toimi mainiosti takatilanteessa ja juoksut jäivät syntymättä.

Jakson kolmannessa vuorossa Ankkurit ei onnistunut juoksujen teossa. Hamina sen sijaan sai lahjajuoksun, kun kolmospesälle suunnattu polttoheitto karkasi harhaan ja Teemu Rouhiainen juoksi tilanteeksi 1-3.

Toisen jakson ratkaisevan vuoron aloittavalla Ankkurit onnistui jälleen hyvin. Juho Ihamäki löi kolmospussiin suunnatulla painepallolla Elmeri Koivusalmen kotiin. Mikael Penninkangas onnistui vähän tämän jälkeen välilyönnillä kotiuttamaan Ville Keltikankaan ja taululla oli lukemat 1-5. Hamina onnistui omalla vuorollaan rakentamaan, mutta vain yksi juoksu syntyi Rönkön lyömänä ja tämä tarkoitti sitä, että Ankkurit otti ottelusta voiton jaksoin 0-1 (2-2, 5-2) ja samalla varmisti Superpesispaikan otteluvoitoin 2-3.

OTTELUN TILASTOT

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]