Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Ankkurien osalta kausi lähtee käyntiin tiistaina 6. toukokuuta kello 18 kotiottelulla Kempeleen Kiriä vastaan.

 

Superpesis palvelee myös Espanjan Aurinkorannikolla asuvia kannattajiaan, kun sarjakausi avataan jo seitsemännen kerran Fuengirolassa 26.–27.4. Alueella asuu arvioista riippuen reilusti viisinumeroinen määrä suomalaisia.

Fugepesiksen naisten ottelussa kohtaavat Pöytyän Urheilijat ja Fera Raumalta lauantaina sekä miesten ottelussa Sotkamon Jymy ja Imatran Pallo-Veikot sunnuntaina. Viralliset Saarikoski Travelsin matkapaketit ovat myynnissä osoitteessa www.fugepesis.fi.

Kotimaan sarjakausi ampaistaan käyntiin vain reilua viikkoa myöhemmin. Kouvolan Pallonlyöjät saa vieraakseen Hyvinkään Tahkon huippuottelussa maanantaina 5.5. Päivää myöhemmin Superpesis vierailee Helsingissä, jossa Puna-Mustien Ykköspesis-joukkueen sarja-avausta odotellessa nähdään Sotkamon Jymyn ja Haminan Palloilijoiden Superpesis-ottelu Meilahden hiekkatekonurmella. Naisten sarja-avauksessa nousijajoukkue Laitilan Jyske matkustaa seurahistorialliseen debyyttiotteluun Pöytyälle keskiviikkona 7.5.

Superpesis kyläilee muutamalla muullakin normaalista poikkeavalla pelikentällä. Vimpelin Veto ja Jussittaret Seinäjoelta ovat kotijoukkueina stadiontapahtumassa Seinäjoella 10.5. Kempeleen Kiri ja Sotkamon Jymy palauttavat Superpesiksen yhden ottelun ajaksi Raksilan pesäpallostadionille Ouluun 16.5. Hyvinkään Tahko ja Pöytyän Urheilijat kohtaavat naisten ottelussa Riihimäellä 14.6., Joensuun Maila ja Manse PP Tampereelta puolestaan Sotkamossa 27.6.

  – Superpesis-herkkua on mahtavasti tarjolla tulevana kesänä! Sarjakauden alusta elokuun puoliväliin löytyy juhannuksen lisäksi vain viisi päivää, joina ei lainkaan pelata. Superpesiksen runkosarja on aivan erityinen ja asettaa suuren vaateen joukkueille muihin palloilusarjoihin verrattuna, kun ottelut pelataan vain reilun kolmen kuukauden aikana, kilpailupäällikkö Juha Kuoppala huomauttaa.

Naisten Superpesiksen runkosarja huipentuu päätöskierrokseen sunnuntaina 3.8. Ylempiin pudotuspeleihin jatkaa 10 parasta, joista neljä heikointa on mukana ensimmäisellä kierroksella puolivälieräkarsinnassa. Miesten Superpesiksessä runkosarja huipentuu sunnuntaina 17.8. ennen kahdeksan parhaan pudotuspelejä. Suomen mestaruudet ratkeavat syyskuussa.

Ankkurien runkosarjan kotiottelut kaudella 2025:

Ti 6.5 Klo 18 AA- Keki 

Su 11.5. Klo 16 AA-Manse 

Ti 20.5 Klo 18 AA-Tahko 

To 29.5. Klo 18 AA-SoJy 

Ke 4.6. Klo 18 AA-PattU 

Ke 11.6. Klo 18 AA-IPV 

Ti 24.6. Klo 18 AA-Tahko 

To 3.7. Klo 18 AA-Kipa 

La 5.7. Klo 16 AA-HP 

La 12.7. Klo 16 AA-Kipa  

Ma 21.7. Klo 18 AA-HP 

La 26..7. Klo 16 AA-Pattu  

La 2.8. Klo 16 AA-JoMa 

Ti 5.8. Klo 18 AA-ViVe 

Su 10.8. Klo 16 AA-IPV 

To 14.8. Klo 17:30 AA-KPL 

Ankkurien runkosarjan vierasottelut kaudella 2025:

Pe 9.5. Klo 18 KPL – AA

Ti 13.5. Klo 18 Keki – AA

Pe 23,5, Klo 18 Joma – AA

La 24.5. Klo 17 Kipa – AA

Pe 6.6. Klo 19 Sojy – AA

Su 8.6. Klo 17 Manse – AA

La 14.6. Klo 16 Pattu – AA

Ke 18.6. Klo 18 Tahko – AA

To 26.6. Klo 18 ViVe – AA

Ti 1.7. Klo 18 KPL – AA

Ma 7.7. Klo 18 ViVe – AA

Ti 15.7. Klo 18 Manse – AA

To 24.7. Klo 18 Sojy – AA

Ti 29.7. Klo 18 IPV – AA

Ke 30.7. Klo 18 HP – AA

Ti 12.8. Klo 17:30 Keki – AA

Su 17.8. Klo 17 Joma – AA

 

MIESTEN SUPERPESIKSEN SARJAJÄRJESTELMÄ 2025

Miesten Superpesiksessä pelaa 12 joukkuetta kaudella 2025. Runkosarjan ottelumäärä on 33 joukkuetta kohden.

Runkosarja
Runkosarja pelataan kolminkertaisena sarjana. Sarjan kolmas ottelukierros määrittyy kauden 2024 runkosarjan sijoitusten mukaisesti siten, että kaudella 2024 1.–6. sijoittuneet joukkueet saavat kolmannella ottelukierroksella kuusi (6) kotiottelua ja 7.–12.-sijoittuneet joukkueet viisi (5) kotiottelua. Kolmannella ottelukierroksella koti- ja vierasottelut arvotaan.

Ylemmät pudotuspelit
Runkosarjan kahdeksan parasta jatkavat pudotuspeleihin. Pudotuspeliparit muodostetaan runkosarjan sijoitusten perusteella. Kotietu on aina runkosarjassa paremmin sijoittuneella joukkueella. Puolivälierät, välierät ja loppuottelu pelataan paras viidestä –järjestelmällä.
Paras kahdesta -järjestelmällä pelattavan pronssiottelun aloituksen koti- tai vieraskentällä päättää runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue. Jos pronssiottelussa otteluvoitot ovat tasan, jatko-otteluna pelataan ylimääräinen kotiutuskilpailu ratkaisuun saakka. Jatko-ottelussa ovat käytettävissä toisessa pronssiottelussa edustuskelpoiset pelaajat.

Alemmat pudotuspelit
Runkosarjassa 11. ja 12. sijoittuneet joukkueet pelaavat putoamiskarsinnan paras viidestä -järjestelmällä. Häviäjä putoaa Ykköspesikseen kaudelle 2026 ja voittaja jatkaa Superpesis-karsintaan Ykköspesiksen loppuottelun häviäjää vastaan. Ykköspesiksen loppuottelun voittaja nousee Superpesikseen kaudelle 2026. Superpesis-karsinnan voittaja pelaa Superpesiksessä ja häviäjä Ykköspesiksessä kaudella 2026.

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö