Superpesis on solminut uuden monivuotisen mediasopimuksen Sanoma Media
Finlandin kanssa.

Uusi mediasopimus kattaa vuodet 2025-2029, joten Ruutu on jatkossakin Superpesis lähetysten kotipesä. Sopimus on kokoluokaltaan Superpesis-historian merkittävin ja myös Sanomille yksi tärkeimmistä urheiluoikeussopimuksista koskaan. Sopimus kattaa myös Ykköspesis-lähetykset.

Uusi pitkäaikainen mediasopimus nostaa vuosia jatkuneen yhteistyön seuraavalle tasolle. Mediaoikeuksien lisäksi Sanoma ja Superpesis aloittavat vahvan strategisen yhteistyön, jonka tähtäimenä on nostaa pesäpallon arvoa ja ilmiötä Suomessa.
Sopimuksen myötä Superpesis-lähetysten tuotantotasot nousevat asteittain. Monikameralähetysten määrä kasvaa jo tälle kaudelle, vuodesta 2027 alkaen fanikameralähetykset jäävät historiaan.

”Superpesiksen kannalta mediakumppanin valinnassa yksi kriteereistä oli kyky luoda ilmiöitä ja taata koko lajille suotuisa kasvualusta tulevaisuudessa.”, kertoo Superpesiksen toimitusjohtaja Olli Aro.
”Kokonaisuudessaan sopimus on Superpesis-historian merkittävin, niin toiminnallisest kuin taloudellisestikin. Tämä sopimus antaa hyvät resurssit seuroille edelleen kehittää toimintaa jatkossa. Erityisesti iloitsen tahtotilasta viedä kumppanuus aidosti strategiselle tasolle – tämä tulee kehittämään koko lajia.”, jatkaa Olli Aro.

”On upeaa päästä viemään yhteistyötä Superpesiksen kanssa uudelle tasolle. Jaamme samat näkemykset ja tavoitteet pesäpallon potentiaalista Suomessa. Uskon että tämä sopimus tulee nostamaan pesäpallon jokaisen suomalaisen urheilufanin huulille.”, iloitsee
Nelonen Median urheilupäällikkö Tuomas Saarela.

Tulevalla kaudella Ruudun päälähetysten studioisäntänä nähdään tuttuun tapaan Olli Eronen. Studiotiimi vahvistuu, kun uutena asiantuntijana mukaan liittyy moninkertainen Suomen mestari ja vuoden miespesäpalloilijaksi ja lukkariksi valittu Juha Puhtimäki.

Superpesis-kausi starttaa 26.4. Fuengirolasta.

Lisätiedot:
Olli Aro
olli.aro@pesis.fi
040 530 2847

Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)

26.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)

Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen