Ankkureiden Naisten Ykköspesis-joukkueen kausi jatkui kauden ensimmäisen vierasottelun merkeissä Kajaanissa. Ankkurit hallitsi avausjaksoa, mutta Kajaani käänsi toisen jakson eduksiin. Ankkurit ottaa lopulta toisen peräkkäisen kotiutuslyöntikilpailu-voiton 1-2 (0-3, 4-3, 1-2k)
1. Jakso
Avausjakson lyöntivuorot aloitti kotijoukkue Kajaani. Ankkureiden ulkokenttä oli kuitenkin pelin alussa hereillä, eikä kotijoukkueelle laskettu kotiutusyrityksiä.
Ankkurit pystyi rakentamaan omassa vuorossa tilanteen Mirella Nygårdille, joka kumuroi Vilja Valkosen kotiin. Tämän jälkeen Ankkurit rakensi kakkoskärjellä vielä kolmostilanteen, josta Salla Ronkainen iski 3-puolen läpilyönnillä Tanja Tuomelan kotiin tilanteeksi 2-0.
Toisessa vuorossa Ankkurit jatkoi koko jakson kestänyttä, vahvaa ulkopeliään eikä päästänyt Kajaania yllättämään.
Ankkurit puolestaan lisäsi johtoaan Emmi Vehka-ahon kotiuttaessa Siiri Mäenpään 3-0:aan.
Tämän jälkeen juoksumerkintöjä ei syntynyt ja Ankkureille arvokas jaksovoitto kotiin.
2. jakso
Ankkurit aloitti toisen jakson räväkästi. Vilja Valkonen puhkaisi kentän ja kiersi kunnarin, mutta edellä edennyt Siiri Mäenpää paloi kotipesän kynnykselle. Nygård iski tilannetta seurannessta ajolähdöstä Ankkurit 2-0-johtoon.
Kajaani kavensi tasoittavallaan Neija Vallin lyödessä Salla Martimon ulkokentän avittaessa.
Toinen vuoro edettiin juoksuttomasti.
Kolmannessa vuorossa Ankkurit lisäsi johdon 3-1:een Vehka-ahon kumuroidessa Nygårdin kotipesään.
Kajaani heräsi taistoon kolmannessa vuorossa. Saara Kokko iski Roosa Nevalaisen kotiin ja tasoitusjuoksu syntyi vapaataipaleella.
Neljännessä vuorossa Ankkurit ei kyennyt iskemään takaisin ja viimeiseeen tasoittavaan ulkovuooron mentiin tasatilanteessa.
Kajaani rakensi palottoman ajolähdön ja Neija Valli nousi toisen jakson ratkaisijaksi kotiuttamalla Milja Tuunaisen 4-3:een.
Kotiutuskisa
1A 1-0 Markkanen – Nevalainen
1L 1-1 Roosa Nuolikoski – Siiri Mäenpää
1L 1-2 Salla Ronkainen – Taru Pekkarinen
– Avausjakso oli meidän hallintaa alusta loppuun ja toisen jakso alku näytti vielä hyvältä, mutta Kajaani paransi peliä ja me ei pystytty siihen vastaamaan. Kotiutuslyöntikilpailu haluttiin voittaa ja oltiin siinä päättäväisiä. Erittäin arvokas ja kova voitto. Eka vieraspeli on nyt koettu ja kokemus oli positiivinen. Pelitahti jatkuu tiiviinä ja perjantaina sään salliessa taistellaan Jyväskylää vastaan.
Kovia vääntöjä on edessä tämän tästä, nautitaan hetki ja katseet tulevaan.
Palkitut
I Elina Huttunen
II Veera Jääskeläinen
I Vilja Valkonen
II Mirella Nygård
Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi
Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]
Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta
Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5) Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]























