Alajärven Ankkurit ja Vimpelin Veto kamppailivat kauden viimeisessä Järviseudun paikallisottelussa Saltex Areenalla tiistaina. Veto otti ottelusta ansaitun voiton jaksoin 0-2 (1-4, 1-7).

Vimpelin Veto haki voiton Saltex Areenalta kauden viimeisestä Järviseudun derbystä. Kuva: Jani Vuorela
Vimpelin Veto aloitti paikalliskamppailun sisältä ja saivat myös tilannetta päälle. Ottelun avausjuoksu myös nähtiin, kun Matias Rinta-aho löi välilyönnillä Aleksi Lassilan kotiin. Ankkurit onnistui myös heti ensimmäisessä vuorossa rakentamaan useamman tilanteen ja tasoitti tilanteeksi 1-1 Mikael Penninkankaan kumuralla, millä Antton Peltomäki juoksi kotiin.
Veto jatkoi toisessa vuorossa myös hyvää sisäpeliä ja siirtyivät 1-2 johtoasemaan Jukka-Pekka Vainionpään kotiuttaessa Veeti Kortehiston. Ankkurien toinen sisävuoro ei tuottanut tilanteita.
Kolmannessa vuorossa Veto jälleen rakenti hyvin tilannetta päälle. Vainionpää ja Rinta-aho onnistuivat myös kotiutuksissa siirtäen Vedon 1-4 johtoon. Juoksuen tuojiksi merkattiin Juho Heikkala ja Lauri Vihriälä. Ankkurien tilanteiden rakentelu oli myös kolmannessa vuorossa nihkeää.
Ratkaisevassa vuorossa ei juoksuja nähty. Veto jäi ilman tilanteita ja Ankkreille rakentui yksi paikka, mutta ilman tulosta. Jakso merkattiin Vedon 1-4 voittoon.
Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa molemmat joukkueet saivat tilannetta päälle. Ankkurit siirtyi aloittavalla vuorolla Markus Hallasuon välilyönnillä 1-0 johtoon, millä kotiin ennätti Matias Litmanen. Vimpeli vastasi omalla vuorollaan kahdella juoksulla. Vainionpää iski välilyönnillä Mikko Vihriälän kotiin ja 1-2 johtoasemaan Vedon vei Ville Soini kotiuttamalla Atte Kortehiston.
Jakson toisessa vuorossa Ankkurit sai yhden paikan, mutta kotiutusyritys oli heikko. Veto onnistui omalla vuorollaan lisäämään johtoaan kahdella juoksulla. Vainionpää vastasi ensimmäisestä lyömällä Veeti Kortehiston kotiin ja 1-4 juoksun heti perään löi Rinta-aho kotiuttamalla Aleksi Lassilan.
Kolmannessa vuorossa Ankkurit jäi jälleen ilman juoksuja, vaikka tilanne syntyi. Veto jatkoi omalla sisävuorollaan hyviä otteitaan. Matias Rinta-aho iski komean keskikumuran takaa maisemiin, millä kotiin juoksi Atte Kortehisto ja Elmeri Anttila. Vuorossa vielä Lauri Vihriälä löi Heikkalan kotiin ja Vedon johtoasemassa lukemin 1-7 lähdettiin jakson viimeiseen vuoroon. Samat lukemat jäivät myös jakson loppulukemiksi ja Järviseudun Derbystä ansaittu voitto merkattiin Vimpelin Vedolle jaksoin 0-2 (1-4, 1-7).
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]




















