Ankkurien Superpesisjoukkueen valmennukseen tärkeää uutta virtaa. Lähdettiin hakemaan näkemystä, kokemusta sekä johtajuutta joukkueeseen ja sitä myös saatiin, sillä kaudella 2026 Ankkurien toisena pelinjohtajana toimii Mikko Vainionpää.

Kaudella 2025 Mikko Vainionpää toimi Kankaanpään Mailan Ykköspesisjoukkueen pelinjohtajana. Kuva: Kankaanpään Maila
Mikko Vainionpää pelasi pitkän ja hienon uran miesten Superpesiksessä. Pelaajauralla Nurmon Jymyn kasvatti Mikolle kertyi peräti yhdeksän Itä-Länsi ottelua ja ensimmäisen niistä pelasi vuonna 1995 Alajärvellä. Suomenmestaruuden vuonna 1998 Mikko voitti Oulun Lipon paidassa. Pelaajauran jälkeen Mikko siirtyi valmennuspuolelle ja on nähty muun muuassa Seinäjoen JymyJussien Superpesisjoukkueen pelinjohtajana. Viime kaudella Mikko toimi viuhkan varressa Kankaanpään Mailan Ykköspesisjoukkueessa.
-Pelaajana pitkä pätkä tuli vedettyä. Aika monta vuotta 1. pelinjohtajana takana. Erittäin mukava lähteä uuteen ruutuun 2. pelinjohtajaksi. Tällä ikää ei elämässä kovin usein tule uusia kiinnostavia haasteita vastaan. Nyt tuli.
Aina vastustajana tykännyt Alajärven kotikatsomon mahtavasta kannustuksesta ja mukana elämisestä.
Nyt pääsen nauttimaan siitä kotijoukkueen jäsenenä. Innolla kesää 2026 odottelen.
-Mikko Vainionpää-
Tärkeitä sopimuksia Ankkureille on tullut myös viime aikoina pelaajarintamalla, Sillä Nestori Yli-Sissala, Jere Peltomäki, Elmeri Koivusalmi ja Matias Litmanen kirjoittivat jatkosopimukset kaudelle 2026.
-Tämä on hieno seura ja toiminnassa on mukana paljon upeita ihmisiä. Vähän pannukakuksi jäi oma kesä, eikä joukkueena saatu ihan ulosmitattua koko reserviä. Pelihaluja on edelleen. Nyt laitetaan työkintaat riittävän syvälle käsiin, että ensi kesänä ollaan parempia.
-Nestori Yli-Sissala-
-Mahtavilla fiiliksillä jatkan ankkuripaidassa. Nähdään ensi kesänä Saltex Areenalla!
-Jere Peltomäki-
-Hyvä fiilis jatkaa tutussa seurassa ja päästä kehittämään itseä sekä joukkuetta eteenpäin
-Elmeri Koivusalmi-
-Hommat jäi vielä pahasti kesken sekä joukkueelta, mutta myös henkilökohtaisella tasolla. Nähkäämme ensi vuonnakin Saltex Areenalla hyvässä hengessä!
-Matias Litmanen-
Ankkurien sopimustilanne 14.9.2025
PELAAJAT:
Markus Hallasuo 2026
Eeli Hänninen 2026 (+optio 2027)
Elmeri Koivusalmi 2026
Atte Kuosmanen 2026
Kimi Lassila 2026 (+optio 2027)
Matias Litmanen 2026
Toni Marjamäki 2026
Joona Peltokangas 2026 (+optio 2027)
Antton Peltomäki 2026
Jere Peltomäki 2026
Seeti Surakka 2026 (+optio 2027)
Nestori Yli-Sissala 2026
VALMENNUS:
Eemil Peltomäki, 1. Pelinjohtaja 2026
Mikko Vainionpää, 2. Pelinjohtaja 2026
Naisten Ykköspesis: Ankkurit yllätti Jokilaakson
Ankkureiden kauden ensimmäinen vierasottelu pelattiin kuumimman nousijakandidaatin, Jokilaakson vieraana. Kotijoukkue oli jaksojen alussa vahva ja hallitsi ottelua ison osan, mutta Ankkurit järjesti toisen jakson loppuun vahvan kirin ja vei ottelun kotiutuslyöntikilpailuun ja oli siinä myös [...]
Naisten Ykköspesis: Siilinjärvi kotiutuskisassa parempi 2-1
Tiistaina pelattiin Naisten Ykköspesiksen toinen kierros sateisella Saltex Areenalla. Kaksijakoisen ottelun voittajaksi selviytyi vierailija SiiPe, joka onnistui kääntämään ottelun voitoksi kotiutuslyöntikisan turvin 1-2 (3-0, 2-4, 1-2) 1. JAKSO Avausjakson kaksi ensimmäistä vuoroa oli juoksujen valossa [...]
Naisten Ykköspesis: Ankkurit kaatoi Tarmon 1-0
Ankkureiden Naisten Ykköspesiksen kausi alkoi lauantaina kotiottelulla Ikaalisten Tarmoa vastaan. Saltex Areenalla saatiin nauttia kesäisestä kelistä ja tasaisesta väännöstä. Ankkurit lopulta jätti Tarmon pisteittä vieden ottelun jaksovoitoin 1-0 (4-2, 2-2). 1. Jakso Ikaalisten Tarmo voitti [...]
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]




















