Miesten Superpesiksen lyöjä- ja tehotilastojen kärkipäässä on nähty alkukaudesta yllätysnimiä tuttujen kasvon rinnalla. Yksi heistä on toukokuun pelaajaksi valittu Alajärven Ankkureiden Sami Mikkolanaho, joka johtaa molempia tilastoja yhdeksän ottelun lukemin 2+26 lyötyä ja kahdeksan tuotua. Upeasta alkukaudesta on osoituksena kuusi ykköspalkintoa ja yksi kakkospalkinto.
Viimeksi kaudella 1995 pudotuspeleihin yltänyt Ankkurit pitää tällä hetkellä sarjataulukossa hallussaan sijaa 7. Suuri kiitos siitä kuuluu Mikkolanaholle, joka on lyönyt alkukaudesta enemmän juoksuja kuin aiemmin pelaamissaan 28 superpesisottelussa. Ankkureiden kasvatti debytoi pääsarjatasolla 2013 ja pelasi yhden tehopisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.
Enni Kylä-Kause Lukon tuki ja turva
Naisten Superpesiksen toukokuun pelaajaksi on valittu kasvattajaseuraansa Raumalle palannut Enni Kylä-Kause. Yksi sarjan vaarallisimmista lyöjistä nakutti kuuteen otteluun 39 kärkilyöntiä ja onnistui niissä seitsemän kertaa kymmenestä. Viimeksi Kylä-Kause pelasi vahvasti sunnuntain voitto-ottelussa Kempeleen Kiriä vastaan ja puhkaisi urallaan 1000 kärkilyönnin rajan.
Lukon valmistautuminen kauteen ei ole ollut helppoa pelinjohtajavaihdoksen, heikon Halli-SM-menestyksen ja harjoitusotteluiden vaihtelevien peliesitysten myötä. Kylä-Kause on omalla esimerkillään nostanut koko joukkueen itseluottamuksen korkealle tasolle. Lukko on sarjan kärjessä yhdessä jyväskyläläisen Kirittärien kanssa 13 pisteellään.
Jokinen ja Hynninen Ykköspesiksen parhaat
Miesten Ykköspesiksen kärkipäässä seurataan jo nyt tiiviisti sarjataulukkoa, kun runkosarjan voittaja nousee Superpesikseen kaudelle 2016. Seinäjoelta Oulun Lippo Pesikseen 239 pääsarjaottelun kokemuksella siirtynyt Ville-Pekka Jokinen on vastannut odotuksiin ja kantanut vastuuta. Miesten Ykköspesiksen toukokuun pelaajaksi valittu Jokinen johtaa sekä etenijä- että kärkilyöntitilastoja. Oulun Lipon kasvatti onnistui kärkilyönneissään kolme kertaa neljästä.
Naisten Ykköspesiksessä Jyväskylän Pesis on esiintynyt alkukaudesta vakuuttavimmin. Joukkue johtaa sarjaa 15 pisteellään otettuaan kuudesta ottelustaan yhtä monta voittoa. Yksi joukkueen avainpelaajista on ollut kolme edellistä kautta Superpesiksessä pelannut Lotta-Riina Hynninen, joka johtaa kärkilyöntitilastoa ylivoimaisesti 45 onnistumisellaan. Varkautelaisen Puurtilan Kisa-Poikien kasvatti on valittu naisten Ykköspesiksen toukokuun pelaajaksi.
Kuukauden pelaajat 2008-2015: http://www.pesis.fi/pesapalloliitto/historia/pelaajatilastot/kuukauden_pelaajat/
Pelaajakortit (Excel-muodossa)
Mikkolanaho: http://www.pesis.fi/@Bin/16108043/Mikkolanaho+Sami.xlsx
Kylä-Kause: http://www.pesis.fi/%40Bin/16272875/Kyl%c3%a4-Kause+Enni.xlsx
Jokinen: http://www.pesis.fi/@Bin/16021194/Jokinen+Ville-Pekka.xlsx
Hynninen: http://www.pesis.fi/@Bin/16250339/Hynninen+Lotta-Riina.xlsx
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]
Naisten Ykköspesis: Kaakosta mukaan tyhjä arpa
Ankkureiden Naisten Ykköspesis-joukkue matkasi viikonlopun alkajaisiksi kahden vierasottelun kiertueelle Lappeenrannan ja Haminan vieraiksi. Kumpikin ottelu jätti tuloksen valossa paljon parantamisen varaa, eikä piste tili karttunut pitkällä reissulla PESÄYSIT – AA 2-0 (6-2, 4-2) Kiertuneen avauspelissä [...]
Superpesis – Tahko ansaittuun voittoon Saltex Areenalla
Alajärven Ankkurit ja Hyvinkään Tahko kohtasivat perjantaina Saltex Areenalla. Tahko hallitsi täysin ensimmäistä jaksoa. Toisella jaksolla Ankkurien sisäpeli piristyi, mutta kotiutusyritykset jäi piippuun. Tahkolle merkattiin ottelusta voitto jaksoin 0-2 (0-6, 0-2) Ensimmäinen jakso täysin Tahkon [...]























