Perinteinen, arvostettu, himoittu ja kiihkeä!
Mikäs se tuommoinen on? No kysessä on tietenkin Peltsin-pytty. Alajärven Ankkurien pesismiehistön tavoiteltu jäsentenvälinen mestaruus ratkotaan tulevana viikonloppuna. Tälläkin kaudella kilpailun runkosarjaa on käyty jo pitkään ja pisteitä on ollut jaossa runsaasti. Perjantai-iltana kirjataan runkosarjaan kuuluvat loikkatestit Kuortaneella. Lauantain aamu- ja iltapäivän aikana mitataan lajitaitoja sekä raakaa voimaa. Finaalit käydään lauantai-iltana ja mestari on selvillä ennen iltauutisia.
Ennen viikonloppun huipennusta kärkisijoja pitävät hallussaan Kari Kellokoski, Sami Mikkolanaho ja Sasu Iivarinen. Kärkikolmikko on kymmenen pisteen sisällä eili tilanne on todella tasainen. Viime vuonna fysiikkaa ja lajitaitoja monipuolisesti mittaavan kilpailun tavoitellun voiton itselleen nappasi Juha-Matti ”Jade” Jaatinen. Jade on tämänkin vuoden kilpailussa hienosti mukana vaanien heti kärkikolmikon takana sijalla neljä. Kuuden parhaan joukkoon mahtuvat vielä Viljo Sillanpää ja Aki Orava.
Näistä jännittävistä asetelmista lähdetään ratkomaan tämän vuoden mestaria. Pysy kuulolla – viikonloppuna luvassa raporttia asian tiimoilta.
Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi
Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]
Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta
Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5) Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]
























