Otteluraportti
Alajärvi – Raahe 1-0 (1-0, 2-2)
Sami Mikkolanahon kotiutukset ja Aki Oravan lukkarointi olivat avaintekijät Ankkureiden niukassa voitossa. Alajärvi kairasi tiukasta ottelusta kaksi tuikitärkeää pistettä ja taistelu sarjapaikasta jatkuu äärimmäisen kireänä.
Ottelun alussa vettä sateli reippaanlaisesti, mutta sää parani illan edetessä. Avausjakson Raahe aloitti kovalla painostuksella, mutta Alajärven ulkokenttä kesti kaikki kolme kotiutusyritystä. Kotijoukkueen avauvuoro meni penkin alle ja puolustustaistelu jatkui toisenkin vuoron ajan. Sinikeltaisten lukkarina nähtiin yllättäen Aki Orava, joka varsinkin avausjaksolla piti pattijokiset tiukasti pihdeissään. Ulkopeli oli muutoinkin takatilanteissa pitävää eikä PattU avaujaksolla saanut juoksutiliään auki. Erityismaininnan ulkopelistä ansaitsee myös 2-vahtina pelannut Juuso Keski-Koukkari, joka oli kovan painostuksen kohteena, mutta kesti pommituksen hyvin. Ensimmäisen jakson ainokaisen juoksun iski kolmannen tasoittavalla Sami Mikkolanaho, jonka illan ensimmäisellä kotiutuksella kotiin pinkoi Petrus Puputti.
Toinen jakso alkoi kotijoukkueen kovalla painostuksella, mutta ainoastaan Mikkolanahon lyönti tuotti tulosta Sasu Iivarisen edetessä. Raahen ensimmäistä juoksua saatiin odottaa aina kolmanteen vuoroon, jossa se siirtyi Eino Järvelän ja Paavo Pellon lyönneillä 1-2 johtoon. Mikkolanaho kumuroi jakson tasoihin, mutta Ankkureiden oma hätäily esti lisätilanteiden synnyn ja juoksut jäivät kahteen. Neljännen tasoittavalla Raahe kehitti vielä ajotilanteen, mutta kaksi kotiutusyritystä kilpistyivät sinikeltaiseen muuriin. Tilastojen valossa Raahe oli ottelussa painostavampi osapuoli, mutta kovalla taistelulla kaksi pistettä jäi Kitrolle.
Palkitut
I Sami Mikkolanaho
II Aki Orava
Tilastot
Kuvagallerian kuvat: K-Media/Jukka Ketonen
Luitko jo nämä?
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi [...]









