ALAJÄRVI – IMATRA 2-1s (2-1, 1-6, 3-1)

I JAKSO
Ottelun aloitti sisältä vierasjoukkue Imatran Pallo Veikot. Se ei kuitenkaan saanut etenijää ykköstä pidemmälle, sillä Valtteri Kleemola teki kaikki kolme paloa kakkospesälle. Ankkurit sen sijaan täytteli kärjellään kenttäpesät yhden palon ajolähdöksi, mutta tulosta ei syntynyt. Toisessa vuorossa Imatra sai sisäpelinsä parempaan jenkaan ja siirtyi Jere Dahlströmin keskipompulla 1-0 johtoon. Tasoittavallaan kotijoukkue rakensi ajon kakkoskärjellään, josta Sami Mikkolanaho iski kakkosaumasta kotiin Manu Haukkalan.

Kolmannen vuoron alussa vierasjoukkue Imatra kopitteli ensin kärjen esiin, mutta Alajärven ulkokenttä kesti paineen eikä lisäjuoksuja nähty. Kotijoukkueen vuoro sai räjähtävän lähdön, kun Aki Orava puhkaisi kolmosrajan massiivisella pompulla. Antti Pukkinen vei Oravan kolmoselle ja Kleemolan merkkaamattomalla Ankkurit siirtyi 2-1 johtoon. Imatra sai takaa-ajon käyntiin täyttämällä kenttäpesät kahden palon ajolähdöksi. Orava nappasi kuitenkin kiinni Dahlströmin pommin ja Alajärvi voitti avausjakson.

Antti Pukkinen rakensi Aki Oravan kanssa tilanteita kovilla prosenteilla. (Kuva: K-Media/Jukka Ketonen)

II JAKSO
Alajärvi aloitti toisen jakson sisävuorolla, mutta kakkostilannetta kummempaa ei saatu aikaiseksi. Imatra sai sen sijaan ukon luukkuun, kun hienon ottelun pelannut Mikka Matikka vaihteli jälleen tehokkaasti ja syntymäpäiväsankari Dahlström kotiutti Ville Lantiaisen. Ankkurien toinen sisävuoro alkoi kahdella nopealla palolla eikä se pystynyt tasoittamaan lukemia. IPV jatkoi hyviä otteitaan, kun Ville Liukku puhkaisi takakentän 1+1 tuloksella ja Imatra siirtyi 0-3 johtoon. Dahlström kaunisteli vielä lukemia ja kotijoukkue tuli kolmanteen vuoroon neljän juoksun takaa-ajossa.

Kleemola ja Mäkisen lyönneillä saatiin rakennettua yhden palon ajolähtö, mutta tulosta ei kahdesta yrityksestä huolimatta syntynyt. Tasoittavallaan Imatra löi lisää löylyä, kun Lantiainen löi kunnarin tyhjään kenttään. Pitkän sisävuoron jälkeen vieraat oli latoneet taululle 6-0 lukemat. Viimeisessä vuorossa Mikkolanaho kotiutti kärjeksi siirtyneen Haukkalan. 6-1 jäi myös jakson päätöslukemiksi.

Mikael Penninkankaan kunnari Supervuorossa nosti Ankkurit mukaan voittotaisteluun. (Kuva: K-Media/Jukka Ketonen)

SUPERVUORO
IPV aloitti Supervuoron sisältä ja Ville Liukun kolmosrajanäpillä Tommi Päivinen toi vieraille johtojuoksun. Ankkurien sisävuoro sai lentävän lähdön, kun Mikael Penninkangas kumautti pallon kopparin yli ja kiersi kunnarin. 1-1-tilanteessa Ankkurit täytti pesät ja Kleemolan puhkaistua takakentän Supervuoro päättyi kotijoukkueelle 3-1.

PALKITUT

I Valtteri Kleemola
II Aki Orava

TILASTOT

https://www.youtube.com/watch?v=yTpXBjcZ4kQ

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]