Manu Haukkala

Blogitekstin kirjoitushetkellä eletään tammikuun viimeistä päivää ja paljon on ehtinyt tapahtua Nestorin jouluisen blogikirjoituksen jälkeen. Vuosi on vaihtunut ja olemme jälleen lähempänä toukokuuta ja sarja-avausta Kitron pesäpallopyhätössä. Pelien makuunkin on tauon jälkeen vihdoin päästy. Edellisenä viikonloppuna pääsimme pelaamaan kaksi harjoituspeliä Alajärven upeassa ylipainehallissa. Lauantaina kohtasimme Seinäjoen JymyJussit ja sunnuntaina vieraaksemme saapuivat Koskenkorvan Urheilijat. Koonnit pelatuista otteluista löytyvät sivuiltamme, joten en niitä sen tarkemmin lähde blogitekstissäni purkamaan. Viikonloppuun mahtui kuitenkin hyvää peliä ja myös vähän huonompaa peliä. Peli ei vielä ole läheskään valmista, mutta ei sen vielä tammikuussa tarvitsekaan olla. Harjoitusottelut ovat tärkeitä pelimme kehittämistä ja tasomme mittaamista varten. Hyvät asiat otetaan mukaan reppuun ja virheistä otetaan opiksi. Harjoitusottelut luovat myös mukavaa vaihtelua talven harjoittelurumbaan, joka saattaa välillä tuntua hieman yksitoikkoiselta. Oli todella mukavaa huomata, että myös harjoitusottelut vetivät paljon katsojia kentälle!

Reissupelaajan arki

Kuten moni muukin joukkueemme pelaaja, myös minä kuuluun niihin niin kutsuttuihin ”reissupelaajiin”. Asun Tampereella opintojeni takia ja en sen takia pysty kulkemaan arkena Alajärvellä yhteisharjoituksissa. Talvikaudella siis kuljen Alajärvellä lähinnä vain leiriviikonloppuisin. Reissupelaajan arki eroaa tavallisen ”paikkakuntalaisen” pelaajan harjoittelusta siten, että suuren osan harjoituksista joutuu tekemään itsenäisesti. Lajitreenejä teen viikolla Tampereella pesisakatemiassa, jossa käy useita muitakin Tampereella asuvia pesäpalloilijoita, mutta puntti- ja juoksutreenit hoidan lähes aina yksin. Reissupelaajana joukkuekavereita näkee siis hieman harvemmin ja sen takia leiriviikonloput tuntuvatkin erityisen mukavilta. Olenkin leireillä ilolla seurannut, miten mahtavalla työmoraalilla joukkueemme harjoittelee ja pelaajilta löytyy jatkuvasti paloa kehittyä yksilöinä ja joukkueena. Hyvään suuntaan ollaan menossa!

Innolla kohti helmikuuta

Tammikuun myötä hallikauden harjoitusottelumme on pelattu ja helmikuussa saammekin suunnata katseemme kohti halli-SM-otteluita. Ankkurit pelaavat alkulohkossa kolme peliä tuttuja vastustajia vastaan kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Tämä asettaa tiettyjä haasteita leiriviikonloppujen sisältöjä ajatellen, sillä pelien lisäksi myös lajitreeniä on tehtävä, mutta on muistettava säästää paukkuja pelejä varten. Latausta tulee varmasti löytymään tarpeeksi, sillä jokainen joukkue haluaa tietysti voittaa ja raivata tiensä lopputurnaukseen. Pelaaminen on aina hauskempaa kuin harjoitteleminen ja joukkueena odotammekin innolla pelien alkamista. Kannattajien tuki peleissä on aina todella tärkeä ja toivonkin, että näen runsaasti Ankkurien kannattajia katsomossa!

Kohti kevättä ja hallipelejä!

-Manu Haukkala

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]