Kitee askeleen edellä ensimmäisellä jaksolla
Sami Mikkolanaho voittaa hutunkeiton ja valitsee Ankkureille aloittavan ulkovuoron. Ensimmäinen sisävuoro ei Kiteeläisiltä suju ja nopeaa kolme paloa taululle. Ankkurit ei myöskään kolmostilannetta saa päälle eli pyöreässä 0-0 tilanteessa toiseen vuoroon. Toisen aloittavalla Kitee iskee ottelun ensimmäiset juoksut onnistuen kolmesti lyömään miehen kotiin. Lyöjinä kunnostautui Valentin Ikonen, Jesse Eskelinen ja Juhani Myyryläinen. Tasoittavalla Ankkurit saa kaksi juoksua ilmaiseksi, kun Kitee etutilanne vaihdossa heittää kakkospesän yli pallon pusikkoon ja Penninkangas ja Piispanen juoksee kotiin. Kolmannessa vuorossa nähdään yksi juoksu ja sen iskee Kiteen Ville Liukku kotiuttamalla Ville Hämäläisen. Ratkaisevaan vuoroon mennään kotijoukkueen johtaessa 4-2. Joukkueet ei lisäjuoksuja enää jaksolle saa, vaikka molemmat saavat kotiutustilanteita päälle. Ensimmäinen jakso Kiteelle 4-2.
Kitee hurjana toisella jaksolla
Toinen jakso alkaa Ankkureiden sisävuorolla. Ankkureiden sisäpeli ei kuitenkaan kulje ja Kitee sisälle. Kitee rakentaa hyvin tilannetta päälle ja siirtyy 2-0 johtoon Samu-Kalle Varosen sekä Valentin Ikosen lyönneillä. Toinen vuoro jatkuu Ankkureiden sisäpelin osalta samaan malliin kuin ensimmäinen ja tilannetta ei saada päälle. Kitee sen sijaan menee omalla sisävuorollaan menojaan ja lyö taululle 7 juoksua lisää. Juha Toikka puhkaisee ensimäiseksi Ankkureiden kakkospuolen ja tuloksena 2+1. Toikka pääsee tuulettamaan tuplajuoksua Ikosen lyönnillä. Jatkossa vielä harhaheiton turvin kaksi juoksua ja Liukun lyömänä yksi juoksu. Kolmas vuoro alkaa lukemissa 9-0. Ankkureille ei onnistumisia omalla sisävuorollaan, mutta Kiteen peli on hurjaa ja lyö jopa kahdeksan juoksua lisää. Neljänteen vuoroon mennään 17-0 tilanteessa. Ankkurit ei palottomasta ajotilanteesta huolimatta saa kavennusta aikaan, joten ottelu Kiteelle 2-0
Ottelun tilastot
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]












