II JAKSO

Ensimmäinen jakso alkaa JymyJussien sisävuorolla. Kumpikaan joukkue ei onnistu avaamaan pelin juoksutilia ensimmäisessä vuorossa. Toisessa vuorossa nähdään jakson ensimmäiset juoksut. JymyJussit onnistuu Jukka-Pekka Vainionpään lyönnillä menemään 1-0 johtoon. Juoksun tuojana Tuomas Raunio. Ankkurit onnistuu tasoittavalla kahdesti. Ensimmäisestä juoksusta vastaa Martti Viitasalo, joka lyö superpesisuran ensimmäisen juoksun kotiuttamalla Ville Postin. Perään vielä Markus Hallasuo onnistuu kotiuttamaan Tuomo Lönnmarkin. Kolmannen vuoron aloittavalla JymyJussit järjestää palottoman ajon.  Ankkureiden ulkokenttä hoitaa kuitenkin tilanteen ja JymyJussit ei saa lisäjuoksuja. Ankkurit ei onnistu tasoittavalla tilanteiden rakentelussa. Ratkaiseva vuoro alkaa jännittävässä tilanteessa Ankkureiden johtaessa 1-2. JymyJussit onnistuu menemään johtoon aloittavalla. Vainionpää aloittaa juoksujen lyönnin kotiuttamalla Juuso Myllyniemen. Seuraavaksi Toni Marjamäki puhkaisee Ankkurikentän. Kotiin juoksee ykköseltä asti Vainionpää ja Marjamäki juoksee kunnarin. Seuraavana lyömään tullut Mikko Haukkala onnistuu kotiuttamaan Marjamäen kotiin ja lyöjiä jälleen riittää kierroksen verran. Haukkala pääsee vielä yrittämään kotiutusta viimeisenä lyöjänä ja onnistuukin melko täydellisesti kun puhkaisee Ankkurien takakentän. Puputti juoksee kotiin ja Haukkala itse kiertää kentän. Ankkurit tulee tasoittavalle 7-2 tappioasemassa. Ankkurit ei onnistu vastaamaan JymyJussien hurjalle sisävuorolle ja ei onnistu juoksujen teossa. Jakso päättyy kotijoukkueelle 7-2.

Martti Viitasalo löi ottelussa Superpesisuran ensimmäiset juoksut

II JAKSO

Toinen jakso alkaa Ankkureiden sisävuorolla. Ankkurit Rakentaa heti kärjestä palottoman ajotilanteen. Lyömään Viitasalo, joka puhkaisee JymyJussien kolmospuolen. Kotiin kirmaa Piispanen sekä Posti. Tasoittavalla JymyJussit ei onnistu juoksuja lyömään, joten toinen vuoro alkaa tilanteessa 0-2. Ankkurit onnistuu järjestämään tilanteen päälle. Viitasalon ensimmäinen yritys kuitenkin jää JymyJussien etukenttään ja palo kotiin. Seuraava lyönti menee väliin, mutta Puputin heitto tappaa Lönnmarkin kotiin. JymyJussit onnistuu tasoittavalla kaventamaan tilanteeksi 1-2 Vainionpään kotiuttaessa Tyynelän. Kolmannen vuoron alkuun Ankkurit saa kolme kotiutustilannetta ja onnistuu kerran, kun Pukkinen kotiuttaa Penninkankaan kotiin kierteisellä kolmosrajanäpyllä. Tasoittavalla vuorolla JymyJussit esittää yhden tämän kesän lyhyimmistä vuoroista Superpesiksessä, kun neljän lyöjän aikana taululle ilmestyy kolme paloa. Ratkaiseva vuoro alkaa Ankkureiden johtaessa 1-3 ja onnistuu aloittavalla lisäämään johtoa yhdellä juoksulla, kun Lönnmark kotiuttaa Penninkankaan kotiin. JymyJussien sisävuoro kulkee lähes samalla kaavalla kuin edellinen. Tällä kertaa viisi lyöjää ehtii käydä mailan varressa, kun taululle ilmestyy kolme paloa. Toinen jakso Ankkureille 1-4.

SUPERVUORO

Supervuoron aloittaa Ankkurit sisällä ja onnistuu järjestämään palottoman ajon. Tilanne kuitenkin kuolee nopeasti, kun Viitasalon kotiutuslyönnillä kotiin ja kolmoselle palo. Tilannetta ei saada enää sen jälkeen jatkettua, joten JymyJussit tarvitsee ottelun voittoon yhden juoksun ja onnistuukin siinä, kun Puputti lyö välilyönnillä Myllyniemen kotiin. Koko ottelu JymyJusseille 2-1 (7-2, 1-4, 1-0)

 

OTTELUN TILASTOT

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]