Ankkureille tappio ja voitto Kuortaneen I-Mediat Areenalla käydyssä turnauksessa
Ankkurit kohtasi Kuortaneen I-Mediat Areenalla lauantaina Simon Kirin ja Alavuden Peli-Veikkojen Ykköspesisjoukkueet. Ensimmäinen ottelu Ankkureilta oli melko nihkeää ja Simon lukkari pelasi loistavaa peliä, mikä sotki Ankkurien sisäpeliä. Ensimmäinen jakso päättyi Simolle 2-0. Toinen jaksokin näytti jo olevan Ankkureilta juoksuton, mutta viimeisessä vuorossa 0-4 tappioasemassa Ankkurit tuli väkisin rinnalle. Jaksovoittoonkin oli mahdollisuus, mutta jakso päättyy tasan 4-4, joten Simo voittaa ottelun 1-0(2-0, 4-4)
Toisessa yhden jakson mittaiseksi jääneessä ottelussa APV:tä vastaan nähtiin melkoista takomista, kun juoksuja tuli liukuhihnalla molemmille joukkueille. Ankkurit oli jo muutaman juoksun tappioasemassa, mutta onnistui nousemaan ohi ja voittoon lukemin 11-10. Voittojuoksun neljännen tasoittavalla löi kylmähermoisesti Lauri Ihamäki.
Santeri Särkinen: Nuorten pelaajien esiinmarssi oli odotetun vahva
Peleistä jäi kaksijakoiset fiilikset. Ei päästy ihan niihin tavoitteisiin joita olimme suunnitelleet. Tämä on oppimisprosessi niin pelaajille kuin valmentajille tutustua ykköspesiksen saloihin ja on tärkeää saada eri joukkueita vastaan harjoituspelejä, jotta voimme oppia lisää mitä voittaminen vaatii. Päivästä jäi myös paljon positiivista. Nuorten pelaajien esiinmarssi oli odotetun vahva niin ulkopelissä kuin myös Apv pelin sisäpelissä. Apv pelin nousut tappioasemasta lämmittää erityisesti mieltä ja ne olivat hyvin tärkeitä joukkueen itseluottamukselle kesääkin ajatellen. – Santeri Särkinen
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]














