Ankkurit kohtasi ennen runkosarjan avausta lauantaina 6. toukokuuta harjoitusotteluissa Kitrolla Koskenkorvan ja sunnuntaina 7. toukokuuta matkattiin Vimpelin Vedon vieraaksi. Koskenkorva oli Kitrolla niukasti parempi kotiutuslyöntikisan jälkeen jaksoin 1-2 (6-2, 2-5, 2-2, 1-2k) Vimpelissä Ankkurien kotiutukset jäi piippuun. Veto vei ottelun jaksoin 2-0 (3-0, 3-0)
Ankkurit kohtasi harjoitusottelussa lauantaina Koskenkorvan
Jakso alkaa nihkeällä sisäpelillä molemmilta joukkueilta. Ensimmäinen vuoro ei tuota juoksuja taululle. Toisessa vuorossa Ankkurien sisäpeli aukeaa ja nähdään myös jakson ensimmäinen juoksu, kun Lauri Ihamäki kotiuttaa kumuralla Elmeri Koivusalmen. Koskenkorvan tilanteiden rakentelu sen sijaan ei onnistu Ankkurien loistavan ulkopelin ansiosta. Kolmannen vuoron aloittavalla Ankkurit lisää johtoaan lukemiin 3-0, kun Juho Ihamäki ja Jere Peltomäki onnistuvat kotiutuksissa. Koskenkorvan sisäpeli aukeaa vuorossa ja kaventavat tilanteeksi 3-2. Juoksujen lyöjinä kunnostautuvat jokeritykit Marko Pelkonen ja Petteri Kortelainen. Ankkurien hyvä sisäpeli jatkuu myös jakson ratkaisevassa vuorossa. Ajotilanteessa Juho Ihamäki tinttaa kakkospuolelta pallon maisemiin ja Atte Kuosmanen sekä Joona Peltokangas juoksee kotiin. Perään vielä Riku Utanen lyö taululle numeroiksi 6-2 kotiuttamalla Pyry Alasen. Ankkurien ulkopeli on Koskenkorvan sisävuorolla rautaa ja jakso päättyy sinikeltaisille 6-2.
Toisen jakson ensimmäisen aloittavalla vuorolla Koskenkorva siirtyy 0-1 johtoasemaan Ankkurien ulkokentän avustuksella, kun polttoyritys kolmospesälle menee harhaan ja Anttoni Jakobsson juoksee kotiin. Ankkurit ei omalla vuorollaan tilanteita saa aikaan. Toisessa vuorossa molemmilla joukkueilla on paikkansa juoksujen tekoon, mutta taululla pysyy lukemat 0-1. Kolmannen aloittavalla Koskenkorvan sisäpeli kulkee ja siirtyvät 0-5 johtoon. Ensimmäisestä kolmesta lyödystä vastaa Matias Rauhala, joka lyö pallon keskeltä takaa läpi. Kotiin juoksee Santtu Luhtavaara sekä Jesse Rantamäki. 0-5 juoksusta vastaa Juho Hakomäki, joka lyö Rauhalan kotiin tuplajuoksun arvoisesti. Ankkurit avaa jakson juoksutilin omalla vuorollaan, kun Juho Ihamäen kolmosluukun puhkaisulla Pyry Alanen juoksee kakkospesältä kotiin saakka. Jakson ratkaisevassa vuorossa Ankkurit saa yhden lohdutusjuoksun taululle, kun Juho Ihamäki kotiuttaa Elmeri Koivusalmen. Jakso Koskenkorvalle merkataan lukemin 2-5.
Supervuoron aloittavalla Koskenkorva lyö kaksi juoksua, kun Pelkonen ja Lauri Vuollo onnistuvat kotiutuksissa. Ankkurit tulee omalla vuorollaan tasoihin kahdella ensimmäisellä lyönnillä. Elmeri Koivusalmi lyö kärkenä pallon takaa maisemiin ensimmäisellä lyönnillä kunnarin arvoisesti ja seuraavana Mikael Penninkangas saattelee välilyönnillä Koivusalmen kotiin. Lisäjuoksuja ei enää Ankkurit onnistu saamaan ja supervuoro tasataan lukemin 2-2.
Koskenkorva ratkaisee ottelun voiton kotiutuslyöntikilpailussa. Koskenkorva onnistuu aloittavalla sisävuorolla kahteen otteeseen. Lyöjinä kunnostautuu Petteri Kortelainen sekä Juho Hakomäki. Ankkurit ei onnistui kuin kerran omalla vuorollaan, kun Ville Keltikangas kotiuttaa Pyry Alasen. Ottelu kirjataan Koskenkorvan voittoon kotiutuslyöntikilpailun jälkeen jaksoin 1-2 (6-2, 2-5, 2-2, 1-2k)
Vimpelin vieraana sunnuntaina
Ankkurit matkasi Vimpelin Vedon vieraaksi Saarikentälle kevään viimeiseen harjoitusotteluun ennen runkosarjan alkua. Veto vei ottelun jaksoin 2-0 (3-0, 3-0) . Tilanteiden rakentelu ottelussa oli melkoisen tasaväkistä. Vedon kotiutusosastolla kuitenkin ruuti oli paljon kuivempaa kuin Ankkureilla. Veto sai rakennettua ottelussa kolmetoista kolmostilannetta ja näistä tilanteista kuusi päätyi juoksuun. Ankkurit sen sijaan rakensi kolmostilanteita ottelussa kahdeksan, mutta juoksusarakkeeksi jäi pyöreä nolla. Ankkurien onnistujina voidaan ottelusta ottaa esiin Mikael Penninkangas, joka pelasi 100% sisäpeliä (KL 7/7) sekä ulkopelissä vahvasti esiintynyt Sasu Iivarinen, joka palasi pienen loukkaantumisen jälkeen pelikentille.
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]






















