Koskenkorvan ja Ankkurien välinen putoamiskarsintasarja alkoi Ilmajoen Sähkökoje Areenalla. Kossu oli ottelussa niukasti parempi ja otti voiton kotiutuslyöntikisan jälkeen jaksoin 2-1 (2-4, 3-2, 0-0, 4-1k)
Riku Utanen ratkaisee kunnarilla ensimmäisen jakson voiton Ankkureille.
Jakson ensimmäisessä vuorossa Ankkurit ei onnistu rakentamaan tilanteita. Koskenkorvan osalta sisäpeli ottelussa alkaa mallikkaasti ja rakentavat palottoman ajotilanteeen. Koskenkorva myös onnistuu siirtymään vuorollaan 1-0 johtoasemaan Petteri Kortelaisen lyönnillä, milla Teemu Isoketo juoksee kotiin.
Toinen sisävuoro Ankkureilta jää myös ponnettomaksi ja samaten myös Koskenkorvan. Taululla säilyy 1-0 lukemat kotijoukkueen hyväksi.
Jakson kolmnannessa vuorossa Ankkurit rakentaa ensimmäisen kolmostilanteen. Kotiutusyritys jää kuitenkin Juho Ihmäeltä vaisuksi ja tilanne kuolee siihen. Koskenkorva ei saa rakennettua tilannetta kolmannessa vuorossa ja tilanne säilyy jakson ratkaisevaan vuoroon mentäessä tiukassa 1-0 tilanteessa kotijoukkueen hyväksi.
Jakson ratkaisevassa vuorossa Ankkurit saa hyvän paineen päälle. Kakkoskärki rakentaa palottoman ajotilanteen ja Juho Ihamäki tasoittaa kakkospuolen saumalyönnillä tilanteeksi 1-1. Vähän tämän jälkeen Riku Utanen järjestää näpillä Ankkureille takatilanteen. Riku lyö tämän jälkeen kovan pommin kakkosjatkeelta maisemiin. Riku itse juoksee kunnarin ja edellä etenevät Tuukka Etula sekä Elmeri Iivonen juoksevat kotiin ja taululla on lukemat 1-4. Koskenkorva saa myös hyvin tilannetta päälle omalla vuorollaan, mutta vain yksi onnistuminen tulee, kun Marko Pelkonen lyö Ville Takalan kotiin. Ankkurit vie jakson lukemin 2-4.
Ankkureilla omat paikkansa ratkaisa ottelun voitto toisella jaksolla. Koskenkorva kuitenkin taistelee jaksovoiton.
Toiselle jaksolle Koskenkorva saa loistavan alun. Antti Kortteenperä lyö etutilanteessa pallon kakkosluukusta maisemiin kunnarin sekä kahden normaalin juoksun arvoisesti. Ankkurit myös aloittaa pirteästi toisen jakson. Ajotilanteesta Juho Ihamäki kotiuttaa Elmeri Koivusalmen.
Jakson toisessa vuorossa Ankkurit nollaa täysin Koskenkorvan sisäpelin. Ankkurit sen sijaan onnistuu ja kaventaaa tilanteeksi 3-2, kun Elmeri Koivsalmi tekee legendaarisen karkauksen kolmospesältä kopin pudotuksella.
Kolmas vuoro ei tuota joukkueille juoksuja. Molempien joukkueiden sisäpeli toimii loistavasti ja ratkaisevaan vuoroon lähdetään tiukassa Koskenkorvan johdossa lukemin 3-2.
Koskenkorvan sisäpelissä jää jälleen ponnettomaksi jakson ratkaisevassa vuorossa. Ankkureilla on paikkansa omalla sisävuorolla tulla jaksolla tasalukemiin ja voittaa ottelu, mutta kotiutusyritykset jää piippuun ja jakson voiton vie niukasti Koskenkorva lukemin 3-2.
Supervuoro ei tuota joukkueille tulosta. Koskenkorva ratkaisee ottelun voiton kotareissa.
Supervuorossa ei joukkueille pinnoja taululle merkata ja ratkaisua haetaan kotiutuslyöntikisasta. Kossu aloittaa kotarit loistavasti lyömällä peräti neljä juoksua taululle. Tähän Ankkurit ei pysty vastaamaan ja voitto kirjataan Kossun voitton jaksoin 2-1 (2-4, 3-2, 0-0 4-1k)
Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi
Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]
Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta
Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5) Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]
Sivusto jälleen normaalisti käytössä
Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]
Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta
Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]
Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26
Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026 Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]
Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään
Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]
























