Ankkurit ja Kankaanpää kohtasivat keskiviikkona 6. syyskuuta kolmanessa Superpesiskarsintaottelussa Kitrolla. Ankkurit vei ottelun selkeästi jaksoin 2-0 (6-1, 7-2) ja johtaa nyt sarjaa voitoin 2-1. Sarja on katkolla Ankkureille tulevana lauantaina 9. syyskuuta Kankaanpäässä.

Ankkurien hallintaa ensimmäinen jakso.

Kankaanpään sisäpeli on kehnoa ottelun ensimmäisessä vuorossa. Ankkureilla sen sijaan kulkee ja iskevät omalla vuorollaa neljä juoksua. Ensimmäisen lyö Tuukka Etula saumapuhkaisulla, millä kotiin juoksee Elmeri Koivusalmi.  Juho Ihamäki vastaa seuraavista kolmesta lyödystä. Ensimmäinen tulee näpillä, millä kotiin juoksee Mikael Penninkangas. Seuraavalla lyönnillä Juho lyö pallon kolmosluukusta  maisemiin ja tällä lyönnillä kotiin kiitää Nestori Yli-Sissala sekä Tuukka Etula ja taululla on 4-0 lukemat.

Kankaanpää saa toisessa vuorossa ensimmäiset kolmostilanteensa, mutta lyötyjä juoksuja ei merkata. Ankkurit onnistuu omassa vuorossaan, kerran, kun Juho Ihamäki kotiuttaa kakkospussarilla Penninkankaan.

Jakson kolmanteen vuoroon lähdetään 5-0 lukemissa. Kankaanpää ei vuorossa tilanteilla juhli. Ankkurit onnistuu sisävuorollaan lisäämään johtoaan 6-0 lukemiin Etulan kakkosrajapuhkaisulla, millä Penninkankaan on helppo työ juosta kotiin.

Ratkaisevassa vuorossa Kankaanpää saa yhden lohdutusjuoksun aikaiseksi Arttu Vilanderin kotiuttaessa Joonas Peltomäen. Ankkurit voittaa jakson selvästi numeroin 6-1.

Toinen jakson alkupuoli tasaista vääntöä. Ratkaisevassa vuorossa Ankkurit meni menojaan.

Toinen jakso Ankkurien osalta ei ala yhtä mallikkaasti ja jäävät ilman kolmostilannetta ensimmäisessä vuorossa. Kankaanpäällä on jakson avausvuorossa mahdollisuutensa avata jakson juoksutilinsä rakentamalla pari paikkaa, mutta  kotiutusyritykset eivät tuota tulosta.

Ankkurit avaa toisessa vuorossa jakson juoksutilinsä, kun Elmeri Iivonen komealla kakkosjatkeen kumuralla kotiuttaa Atte Kuosmasen. Kankaanpää onnistuu omalla vuorollaan siirtymään 1-2 johtoasemaan, kun Sami Mikkolanaho puhkaisee takakentän auringon avustamana ja Eetu Heiniluoma sekä Juuso Vuorenmäki juoksevat kotiin.

Kolmannessa aloittavalla sisävuorolla Ankkurit onnistuu lyömään yhden juoksun, kun Juho Ihamäki kotiuttaa Atte Kuosmasen. Kankaanpään jäädessä nollille omalla vuorollaan niin ratkaisevaan vuoroon lähdetään kutkuttavassa 2-2 tilanteessa.

Ankkurit pelaa loistavaa sisäpeliä ratkaisevassa vuorossa ja tilanteita syntyy tiuhaan tahtiin. Jopa viisi juoksua nähdään, kun Juho Ihamäki, Utanen, Lauri Ihamäki sekä normaalisti etenijäpuolen miehinä toimivat Koivusalmi ja Penninkangas onnistuvat kotiutuksissa. Kankaanpään sisävuoroon lähdetään Ankkurien 7-2 johtoasemassa ja samat numerot myös ovat taululla jakson päättyessä. Voitto Ankkureille ottelusta selvin lukemin jaksoin 2-0 (6-1, 7-2)

OTTELUN TILASTOT

Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

19.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Kangerteleva kevätkausi

Ankkureiden Naisten Ykköspesis alkukausi on sujunut vaihtelevasti niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Kymmenestä pelistä on karttunut neljä voitettua peliä ja kuudesta pelistä on lähdetty tappio niskassa. Alkukausi startattiin kotivoitolla ja päätettiin myös kotivoittoon ennen juhannusta. Syyskausi [...]

Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

11.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Kempele haki niukan voiton Ankkureilta

Alajärven Ankkurit sai keskiviikkona vastaan Kempeleen Kirin Saltex Areenalle. Ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kempele kuitenkin vei kaksi pistettä mukanaan voitettuaan ottelun jaksoin 0-1 (1-1, 4-5)   Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Ankkurien sisävuorolla ja ei parhaalla [...]

Sivusto jälleen normaalisti käytössä

10.6.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Sivusto jälleen normaalisti käytössä

Sivustollamme ilmenneiden teknisten ongelmien selvitys- ja korjaustyöt on saatu pääosin päätökseen, ja sivusto on jälleen normaalisti käytössä. Korjausten yhteydessä sivusto rakennettiin uudelleen puhtaalle pohjalle ja sen toiminta sekä tietoturva tarkistettiin. Sivuston sisältöjä on palautettu käyttöön [...]

Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

30.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Ankkurit nappasi pisteen hallitsevalta mestarilta

Alajärven Ankkurit ja Manse PP Tampereelta kohtasivat perjantaina aurinkoisella Saltex Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Mansen täydellistä hallintaa. Toisella jaksolla Manse hallitsi alkua, mutta Ankkurit nousi rinnalle ja ohi. Manse oli kotareissa parempi ja voitto merkittiin [...]

Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

27.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pesisliikkari ja pesiskerho alkaa viikolla 26

Suosittu kunnariketun pesisliikkari ja pesiskerho alkaa 22.6.2026   Pesisliikkari on tarkoitettu 4-7-vuotiaille lapsille ja Pesiskerhoon voi osallistua 8 - 11 - vuotiaat lapset. Pesiskerho vk 26 ja vk 27 (maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo [...]

Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

26.5.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesis – Pattijoki otti Ankkureista voiton kotikentällään

Ankkurit matkasi tiistaina Pattijoen vieraaksi Miiluareenalle Raaheen. Aurinkoisessa kelissä käydyssä ottelussa Pattijoki oli parempi jaksoin 2-0 (3-1,4-2) Pattijoki ratkaisi ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.  Pattijoki sai ottelussa vahvan alun tilanteiden rakentelun suhteen. Ankkurien ulkopeli puolusti useamman [...]

Rokulipäivät 3-5.7.2026
Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen
Luoman Linja Oy
Taksi Lehtiö