Huomenna torstaina 30.5. kello 18 jatkuu Ankkurien osalta runkosarja Superpesiksessä, kun vastaan Kitrolle saapuu Kempeleen Kiri.
Ankkurit saa huomenna torstaina 30.5. kello 18 vastaaansa Kempeleen Kirin Kitrolla. Viime kaudella Kempele juhli ensimmäistä Superpesismitaliaan saavuttaen pronssia. Kuluva kausi on jatkunut myös vahvasti ja ovat sarjataulukossa tällä hetkellä toisena. Kempele on kärkijoukkueista kaatanut muun muassa Vimpelin ja Kouvolan.
Kempeleen joukkueseen ei viime kauteen verrattuna muutoksia ole tullut. Kokemusta löytyy joukkueesta paljon Sami Haapakosken ja Tuomas Jussilan johdolla. Nuoremmasta kaartista otamme esille 21 vuotiaan Perttu Ollin, joka jo viime kaudella näytti taitonsa niin kopparin tontilla kuin sisäpelissä.
Ankkureiden Pohjois-Karjalan reissu viime viikonloppuna ei parhaalla mahdollisella tavalla sujunut. Joensuu otti lauantaina selkeän voiton. Kiteetä vastaan sunnuntaina peli oli paljon parempaa, mutta harmittava tappio tuli kotareissa. Nyt kuitenkin jälleen laitetaan uutta matoa koukkuun ja voittoja jahtaamaan!
Viime kaudella Ankkurit ja Kempele kohtasivat runkosarjassa kahteen otteeseen. Kempele oli parempi kotiottelussaan supervuorossa ja Ankkurit hoiti Kitrolla voiton jaksoin 1-0.
Huomenna lähdetään hakemaan voittoa ja myös yleisö teitä tarvitaan avuksi eli tervetuloa aurinkoiselle Kitrolle kannustamaan!
Alla olevalla videolla ennakkohaastattelussa Ville Keltikangas
Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)
Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi
Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista. Sanoma panostaa [...]
Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita
Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]
Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!
Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]
Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä
Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]






















